Siirry pääsisältöön

Uusi akatemiarahoitus infrastruktuurihankkeille – GEREC mukana yhdessä konsortiossa

Suomen Akatemian Tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt yli 22 miljoonaa euroa rahoitusta 11 infrastruktuurihankkeelle. Tampereen yliopiston GEREC…

Lue lisää

Paikalliset palvelut ja sosiaalinen toiminta tukevat ikääntyvien hyvinvointia ja sosiaalista osallisuutta

Sosiaalinen toiminta ja lähellä sijaitsevat palvelut tukevat yhteisöllisyyttä ja ikääntyvien ihmisten sosiaalista osallisuutta, kertoo tuore…

Lue lisää

Gerec News puolivuotisjulkaisu on luettavissa

Vuoden 2023 toinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen…

Lue lisää

Apuraha haettavissa vanhojen ihmisten asuinolojen ja asuinympäristön tutkimukseen

Jyväskylän sotainvalidien asuntosäätiö myöntää pienen apurahan vanhojen ihmisten asuinolojen ja asuinympäristön tutkimukseen (15 000e). Tutkimuksen toivotaan…

Lue lisää

Muistisairaus on korkean iän toiminnanvajavuuksien tärkein syy

Muistisairaus on hyvin vanhojen ihmisten toiminnanvajavuuksien tärkein syy. Runsas puolet yli 90-vuotiaiden päivittäisten perustoimintojen ongelmista…

Lue lisää

GEREC News puolivuotisjulkaisu on luettavissa

Vuoden 2023 ensimmäinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen…

Lue lisää

Uusi akatemiahanke tutkii muistisairauksia ja niihin liittyvää hoivaa

Lämpimät onnittelut uudesta akatemiahankkeesta Lina van Aerschot, Jenni Kulmala, Mari Aaltonen sekä muut SOREMO-konsortiossa mukana…

Lue lisää

120 000 € rahoitus muistisairauksia tutkivalle työryhmälle

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Suuret kulttuurihankkeet -ohjelmasta 120 000 euroa GERECin muistisairauksia tutkivalle työryhmälle,…

Lue lisää

100 000 €:n apuraha Juulia Jylhävän tutkimusprojektille: Development of an electronic frailty index for Finnish healthcare to identify vulnerable individuals at early stages

Yliopistotutkija Juulia Jylhävä on saanut Instrumentariumin tiedesäätiöltä 100 000 euron suuruisen Instrufoundation Fellow -apurahan projektille…

Lue lisää

VN TEAS-rahoitus Ikäystävällisyyden laatuindikaattorit Suomessa: kuntien ja hyvinvointialueiden varautuminen väestön ikääntymiseen -hankkeelle

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimikunta valitsi 8.2.2023 Tampereen yliopiston hankkeen: Ikäystävällisyyden laatuindikaattorit Suomessa: kuntien ja hyvinvointialueiden…

Lue lisää

Myötä- ja vastoinkäymisissä: Muistisairaus haastaa parisuhteen

Kun ikääntyvä puoliso sairastuu muistisairauteen, alkaa parisuhteessa uusi kausi. Muistisairauteen liittyvät erilaiset oireet saattavat rasittaa…

Lue lisää

GEREC news puolivuotisjulkaisu on luettavissa!

Vuoden 2022 toinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen…

Lue lisää

”Se nyt kuuluu tähän ikään” – Ikä on merkittävä voimavara eturauhassyöpää sairastaville

Eturauhassyöpä on suomalaismiesten yleisin syöpä ja siihen sairastutaan yleensä vanhemmalla iällä. Parantuneenkin syövän hoitojen sivuvaikutukset…

Lue lisää

Nuoruuden epäterveelliset elintavat näkyvät nopeampana biologisena vanhenemisena aikuisuudessa

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että nuoruuden epäterveelliset elintavat ja ylipaino kiihdyttävät biologista…

Lue lisää

Professori Marja Jylhä sai tietokirjailijapalkinnon

Gerontologian professori Marja Jylhälle myönnettiin lauantaina yksi vuoden 2022 Tietokirjailijapalkinnoista. Marja Jylhä on maamme merkittävimpiä…

Lue lisää

Marja Jylhä Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi keväällä 2023

Jyväskylän yliopisto vihkii toukokuussa 2023 viisitoista uutta kunniatohtoria. Yliopiston tiedekunnat promovoivat kunniatohtoriksi henkilöitä, jotka ovat…

Lue lisää

GEREC onnittelee uusia apulaisprofessoreita Riku Nikanderia, Merja Rantakokkoa sekä Elina Sillanpäätä!

Gerontologian tutkimuskeskus GEREC onnittelee lämpimästi kolmea uutta apulaisprofessoria: Riku Nikanderia, Merja Rantakokkoa sekä Elina Sillanpäätä!…

Lue lisää

Miehet vanhenevat nopeammin kuin naiset, mutta nuorempi sukupolvi kuroo eroa umpeen

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että miehet vanhenevat biologisesti nopeammin…

Lue lisää

Ikääntyvän naisen lihasvoimaa ja fyysistä toimintakykyä voidaan ennustaa uuden genomityökalun avulla

Ikääntyvien naisten lihasvoimaa ja fyysistä toimintakykyä voidaan ennustaa hyödyntäen uutta genomityökalua, joka kuvaa yksilön perinnöllistä…

Lue lisää

Rasva palaa vaihdevuosien jälkeenkin

Vaihdevuosia seuraavan estrogeenivajeen ajatellaan heikentävän naisten kykyä käyttää rasvaa energianlähteenä. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehty…

Lue lisää

GEREC news puolivuotisjulkaisu on luettavissa

Vuoden 2022 ensimmäinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen…

Lue lisää

Väitöskirjatutkija Saila Kyrönlahdelle 29 250 euron suuruinen apuraha Emil Aaltosen säätiöltä

Emil Aaltosen säätiö on myöntänyt väitöskirjatutkija Saila Kyrönlahdelle 29 250 euron suuruisen apurahan tutkimukseen ’Vanhuuden…

Lue lisää

Professori Taina Rantanen Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi

Gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopistosta on valittu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi. Suomalainen Tiedeakatemia…

Lue lisää

Lasten käyttäytymisen erot heijastuvat keski-iän terveyskäyttäytymiseen

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Gerontologian tutkimuskeskuksen tuoreessa tutkimusjulkaisussa tarkasteltiin lapsuuden sosioemotionaalisen käyttäytymisen ja keski-iän…

Lue lisää

Pohjoismainen rekisteritutkimus tarkastelee koulutustason nousun vaikutusta elinajanodotteeseen 65-vuotiaana

Koulutustaso on yhteydessä materiaalisiin ja sosiaalisiin resursseihin ja muun muassa sijoittumiseen työmarkkinoilla. Pohjoismaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin,…

Lue lisää

Tutkijatohtori Linda Enroth on valittu Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry valitsi vuosikokouksessaan 6.4.2022 yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi terveystieteiden tohtori Linda Enrothin.…

Lue lisää

Yliopistotutkija Juulia Jylhävälle kolmivuotinen apuraha Sigrid Juséliuksen säätiöltä

Sigrid Juséliuksen säätiö on myöntänyt yliopistotutkija Juulia Jylhävälle kolmivuotisen apurahan tutkimukseen ’Multi-omics and causal inference…

Lue lisää

Eläköitymisaikomuksiin vaikuttavia tekijöitä voitaisiin huomioida työpaikoilla

Hiljattain julkaistussa Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin useiden työelämän laatutekijöiden yhteyttä eläköitymisaikomuksiin. Tulokset antavat viitteitä…

Lue lisää

1-4 tutkijatohtorin tehtävää Jyväskylän yliopistossa

Jyväskylän yliopiston monitieteiseen hyvinvoinnin tutkimuksen JYU.Well -yhteisöön haetaan tutkijatohtoreita. Avoinna on 1-4 tutkijatohtorin tehtävää ajalle…

Lue lisää

Johanna Aholalle 26 000 euron apuraha Suomen kulttuurirahastolta

Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt 26 000 euron apurahan Johanna Aholalle väitöskirjatutkimukseen, joka käsittelee persoonallisuuden ominaisuuksien,…

Lue lisää

Juho Vainion Säätiö myönsi apurahoja viidelle GERECin tutkijalle vuodelle 2022

Loistavia rahoitusuutisia! Juho Vainion säätiö on myöntänyt apurahoja viidelle GERECin tutkijalle vuodelle 2022: Linda Enrothille…

Lue lisää

Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden podcastissa keskustellaan iäkkäiden yhteiskunnallisesta arvostuksesta, osallisuudesta ja ikäsyrjinnästä

Minkälaisia osallisuuden haasteita ikääntyvät kohtaavat? Miten niihin voidaan vaikuttaa? Onko yhteiskunnassa rakenteellista ikäsyrjintää? Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden…

Lue lisää

Marja Jylhän johtamalle SoWell -tutkimushankkeelle 95 942 euron rahoitus Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on myöntänyt 95 942 euron suuruisen apurahan professori Marja Jylhän johtamalle…

Lue lisää

Akatemiatutkija Elina Sillanpäälle 50 000 euron tutkimusrahoitus

Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on myöntänyt 50 000 euron rahoituksen akatemiatutkija Elina Sillanpään uudelle…

Lue lisää

Iäkkäät tunnistavat yhteiskunnan heille tarjoamat palvelut, mutta kohtaavat ongelmia niiden saavutettavuudessa

Uudessa tutkimuksessa selvitettiin, millaisia haasteita osallisuuden kokemiselle ikääntyvät kokevat yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella eläkeikäiset aikuiset ovat…

Lue lisää

Hoivakotiasukkaiden perheenjäsenet korostavat sosiaalista kanssakäymistä toimintakyvyn ylläpitämisessä

Hoivakodissa asuvan ikääntyneen ihmisen läheisillä on tärkeä rooli toimintakyvyn tukemisessa. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan hoivakotiasukkaiden…

Lue lisää

Keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaidot eivät muutu vaihdevuosien aikana

Juuri julkaistussa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa havaittiin, että vastoin joitain aiempia tutkimustuloksia keski-ikäisten naisten…

Lue lisää

Yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa suhteissa tapahtuneet muutokset pandemian aikana ovat olleet hyvin moninaisia

Sosiaalinen aktiivisuus ja yhteys toisiin ihmisiin tukevat terveyttä ja hyvinvointia. Korkea ikä lisää riskiä vakavalle…

Lue lisää

Asumisella ja ympäristöllä on tärkeä yhteys hyvään vanhuuteen

Hyviä uutisia vanhenemisesta -podcastin 5. jakso on kuunneltavissa! Ympäristö voi monin tavoin edistää aktiivisena ikääntymistä.…

Lue lisää

GEREC news puolivuotisjulkaisu on luettavissa

Vuoden toinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen toimintaa…

Lue lisää

Ikä jäykistää verisuonistoa – suoniston joustavuus vaihtelee myös naisen hormonaalisen tilan mukaan

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa mitattiin eri ikäisiltä naisilta valtimoiden jäykkyyttä, joka on sydän- ja…

Lue lisää

Senioritaloissa asuvilla miehillä on enemmän toiminnanvajautta ja naisilla yksinäisyyttä

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkimuksessa selvisi, että senioritalojen miesasukkailla on heikompi fyysinen…

Lue lisää

Marja Jylhä: ”Suomella olisi varaa tarjota kohtuulliset vanhuuden palvelut niitä tarvitseville”

"Vanhuudesta koituvista menoista vain noin 10 prosenttia koostuu hoivasta. Hoivaa tarvitsee aina vain hyvin pieni…

Lue lisää

Päivi Herranen palkittiin 2. sijalla Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2021 -kilpailussa

Gerecin väitöskirjatutkija Päivi Herranen palkittiin 2. sijalla Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2021 -kilpailussa. Tutkimuksessa kehitettiin ja…

Lue lisää

Liikunta keski-iässä auttaa ehkäisemään naisten vaihdevuosien terveysriskejä

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että vaihdevuosien aikana tapahtuu terveydelle epäedullisia muutoksia, joita…

Lue lisää

Keski-iässä koetut alaselkäkivut ennustavat vanhuuden liikkumis- ja toimintakykyä

Alaselkäkipu on hyvin yleinen työ- ja toimintakykyä uhkaava terveysongelma, joka koskettaa lähes jokaista aikuista jossakin…

Lue lisää

Uusia luottamustoimia GERECin tutkijoille!

Ikääntymisen tutkijat ovat aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia ja asiantuntijoita.   Tenure track professori Jenni Kulmala valittiin…

Lue lisää

Vanhuus monimuotoistuu, ja vähitellen myös mielikuvat siitä

Vanhuus muuttuu ja monimuotoistuu. Iäkkäät ihmiset ovat nuortuneet ja varsinkin 75–80-vuotiaat ovat paremmassa kunnossa kuin…

Lue lisää

Koronasulku ei pahasti järkyttänyt ikäihmisten arkea

Yli 65-vuotiaat suhtautuivat koronapandemian vaatimiin muutoksiin arjessaan joustavasti ja sopeutuen. Tämä ilmenee uudesta puhelinhaastatteluihin pohjautuvasta…

Lue lisää

Elinikään ja vanhenemismuutoksiin on mahdollista vaikuttaa, kertoo Hyviä uutisia vanhenemisesta -podcastsarjan 3. jakso

Voiko ikääntymisen biologisiin muutoksiin vaikuttaa? Uusimmassa Hyviä uutisia vanhenemisesta -podcastin jaksossa otetaan siitä selvää, kun…

Lue lisää

The Leonard E. Gibbs Award -palkinto Anu Sirenille ja kanssakirjoittajille

Professori Anu Sirenille ja kanssakirjoittajille on myönnetty The Leonard E. Gibbs Award artikkelista: Voluntary work…

Lue lisää

Ikääntyvät suomalaiset voivat enimmäkseen hyvin, mutta huolenaiheitakin on

Ikääntyvien 65–84-vuotiaiden suomalaisten hyvinvointi on yleisesti ottaen hyvällä tasolla. Tämä käy ilmi uudesta SoWell-kyselytutkimuksesta. Alustavien…

Lue lisää

Marja Jylhä: Vanhuustutkijan koronavuosi – Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous

Lukusuositus syksyn pimeneviin iltoihin! Marja Jylhän kirja Vanhuustutkijan koronavuosi — Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous ilmestyy…

Lue lisää

Iäkkäät selviytyivät korona-arjessa enimmäkseen hyvin

Hyviä uutisia vanhenemisesta -podcastsarjan 2. jakso on julkaistu! Tässä jaksossa tutkijatohtori Päivi Ahosola Tampereen yliopistosta…

Lue lisää

Kirjoituskutsu: Kokemuksia korona-ajasta

GERECin ja CoEAgeCaren tutkija Paula Vasara kerää eri ikäisten kertomuksia korona-ajasta. Miltä sinusta on tuntunut…

Lue lisää

Sosiaaliset suhteet, arkiaskareet ja mielekkäät harrastukset tukevat iäkkäitä korona-aikana

Tämä tiedeuutinen on julkaistu osana Tutkitun tiedon teemavuotta. GEREC osallistuu teemavuoteen jakamalla Hyviä uutisia vanhenemisesta…

Lue lisää

Ikääntyneille suunnatuissa elintapainterventioissa on huomioitava moniammatillinen yhteistyö, työn koordinointi ja ammattilaisten riittävä osaaminen

Ikääntyneille suunnatun elintapaintervention jalkautumista terveydenhuollon rakenteisiin tulee tukea kiinnittämällä huomiota moniammatilliseen yhteistyöhön ja resursseihin, ikääntyneiden…

Lue lisää

Hyviä uutisia vanhenemisesta podcast-sarjan ensimmäinen jakso on julkaistu

Hyviä uutisia vanhenemisesta podcast-sarjan ensimmäinen jakso on julkaistu ja kuunneltavissa! Ensimmäisessä jaksossa käsitellään muistisairauksia ja…

Lue lisää

Professori Marja Jylhä on kutsuttu jäseneksi kansainvälisen AXA Research Fundin tieteelliseen komiteaan.

Professori Marja Jylhä on kutsuttu jäseneksi kansainvälisen AXA Research Fundin tieteelliseen komiteaan. Jäsenyys kestää kolme…

Lue lisää

Raportti itsemääräämisoikeudesta ikääntyneiden ympärivuorokautisissa palveluissa on julkaistu

Ihmisoikeuskeskuksen julkaisema raportti käsittelee laajasti ikääntyneiden itsemääräämisoikeuteen liittyviä kysymyksiä niin yleisellä tasolla kuin asumispalveluiden henkilökunnan…

Lue lisää

Sosioekonomiset erot toimintakyvyssä ja koetussa terveydessä ovat kasvaneet vanhimmissa ikäryhmissä Suomessa ja Ruotsissa 2000-luvulla

Työuransa toimihenkilöammateissa tehneillä on parempi toimintakyky, ja he arvioivat terveytensä paremmaksi kuin työntekijäammateissa toimineet. Tuoreessa…

Lue lisää

Yliopistotutkija Subas Neupane sai Akatemiahankerahoituksen vanhuuden tautitaakkaa ennakoivia tekijöitä kartoittavaan tutkimukseen

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt lähes 30 miljoonan euron rahoituksen 59…

Lue lisää

Selkeät palvelurakenteet ja toimiva kommunikointi parantavat muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaishoitajien mahdollisuuksia vaikuttaa saamiinsa sosiaali- ja terveyspalveluihin

Selkeät palvelurakenteet ja toimiva kommunikointi parantavat muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaishoitajien mahdollisuuksia vaikuttaa hoivaan,…

Lue lisää

Väestöpoliittinen selvitys on valmistunut: Uusia ehdotuksia ikääntymisestä

Valtioneuvoston tilaama ja Anna Rotkirchin laatima Väestöpoliittinen selvitys julkaistiin 10.3.2021. Pääministeri Sanna Marinin asettaman selvityshankkeen…

Lue lisää
Anu Siren ja Jenni Kulmala

Uusia professoreita Tampereen GEREC:iin

Kaksi uutta professoria, professori Anu Siren  ja tenure track -professori Jenni Kulmala,  aloittaa kevään 2021…

Lue lisää

Mitä kuuluu 60-vuotiaille? Kahdeksanvuotiaana ensimmäisen kerran tutkittuja kartoitetaan taas

Kahdeksanvuotiaana ensimmäisen kerran mukana olleita tutkittavia kaivataan jälleen mukaan Jyväskylän yliopiston Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseen. Kansainvälisestikin…

Lue lisää

Yliopistonlehtori Anne Viljasesta Liikunnan vuoden opettaja 2019

Gerontologian ja kansanterveyden yliopistonlehtori Anne Viljaselle myönnettiin Liikunnan vuoden opettaja -palkinto. Palkinnon jakoi Jyväskylän yliopiston…

Lue lisää

Sarianna Sipilälle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki

Liikuntagerontologian professori, varadekaani Sarianna Sipilälle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Kunniamerkkien saajat…

Lue lisää

Outi Jolanki valittiin Euroopan Sosiologijärjestön ikääntymistutkimuksen verkoston johtokuntaan

Dosentti Outi Jolanki on valittu Euroopan Sosiologijärjestön (ESA) Ageing in Europe tutkijaverkoston johtokuntaan elokuusta 2019…

Lue lisää

Avoin työpaikka: Tohtorikoulutettava, Ikääntyvien funktionaalinen toimintakyky ja liikkumiskyky puettavilla antureilla mitattuna -projekti

Jyväskylän yliopiston 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa.…

Lue lisää

Avoin työpaikka: Gerontologian tenure track-professori / professori (2 tehtävää)

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus-…

Lue lisää

Avoin työpaikka: Tohtorikoulutettava, Bodily movement -tutkimushanke

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen…

Lue lisää

Avoin työpaikka: Tutkijatohtori, TRAILS-hanke

Liikuntatieteellisen tiedekunnan Gerontologian tutkimuskeskuksessa, TRAILS –hankkeessa on haettavana tutkijatohtorin tehtävä, ajalle 1.9.2019 – 31.8.2023.   Jyväskylän…

Lue lisää

Avoin työpaikka: Apurahatutkija

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on haettavana apurahatutkijan tehtävä alkaen 1.3.2019 tai sopimuksen mukaan. Apurahatutkijan tehtävä…

Lue lisää

Tutkimusuutinen: Sin­nik­kyys ja jous­ta­vuus omien ta­voit­tei­den suh­teen saa ikään­ty­neet liik­keel­le

Sinnikäs tavoitteisiin pyrkiminen ja joustava tavoitteiden muokkaaminen ovat keinoja ylläpitää mielen hyvinvointia ikääntymisen tuomista haasteista…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Pitkäaikaishoidon filosofisesta perustasta

Tunnustamisen ulottuvuudet perustana vanhojen ihmisten hyvälle elämälle pitkäaikaishoidossa Tuoreessa artikkelissaan Ten forms of recognition and misrecognition…

Lue lisää

Research news: Estrogen explains the exosome-carried messenger profile in the circulation among postmenopausal women

A study at the Gerontology Research Center, University of Jyväskylä demonstrated that, in blood circulation,…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Korkeasti kuormittava työ lisää sairaalahoidon tarvetta vanhuudessa

Psyykkisesti ja varsinkin fyysisesti kuormittava työ keski-iässä lisää sairaalahoidon tarvetta vanhuudessa, todetaan tuoreessa Age and…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Liikkumiskyky selittää osaltaan iäkkäiden ihmisten sosiaalinen aktiivisuuden ja kuolleisuuden välistä yhteyttä

Sosiaalista osallistumista pidetään terveyttä ylläpitävänä toimintana, mutta on epäselvää miksi näin on. Lisäselvyyttä asiaan saatiin…

Lue lisää

TERVEYDENHUOLTOTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 28.–29.11.2013, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö

Teema:Sote-uudistus ja vanhojen ihmisten terveyspalvelutSuomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on muutosten alla. Muutoksella pyritään muun muassa varautumaan väestön…

Lue lisää

Hyviä uutisia vanhenemisesta

Sosiaalinen  aktiivisuus on yhteydessä iäkkäiden ihmisten terveyteenSosiaalisesti aktiivisemmilla 65–84-vuotiailla ikäihmisillä oli  17 vuoden seurannassa pienempi…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Sosioekonominen asema on yhteydessä terveyseroihin myös viimeisinä elinvuosina

Sosioekonominen asema on yhteydessä myös hyvin iäkkäiden ihmisten terveyteen ja toimintakykyyn. Tämä käy ilmi Tampereen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vaikea ympäristö – yksinäinen vanhus, hankala yhtälö

Koetut ympäristön esteet lisäävät yksinäisyyden kokemusta kotona asuvilla iäkkäillä ihmisillä. Tämä todettiin Jyväskylän yliopiston Gerontologian…

Lue lisää

JAPANILAIS-SUOMALAINEN SEMINAARI: Ageing as a positive phenomenon ? enriching interaction!

JAPANILAIS-SUOMALAINEN SEMINAARI: Ageing as a positive phenomenon ? enriching interaction! Aika: 10.9. klo 9.00-16.10Paikka: Lahden…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Tehostetussa palveluasumisessa asuvat muistisairaat kokevat eniten kuormittavia siirtymiä elämän loppuvaiheessa

Muistisairaista elämän loppuvaihetta elävistä, vanhainkodissa tai tehostetussa palveluasumisessa asuvista ihmisistä joka kymmenes koki kuormittaviksi luokiteltavia…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Genominlaajuinen transkriptioanalyysi paljastaa sukupuolieroja ihmisen immuunijärjestelmän vanhenemisessa

Immuunijärjestelmän toiminta heikkenee iän myötä ja tiedetään myös, että miesten ja naisten välillä on eroja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Iäkkäät naiset luopuvat monista tavoitteistaan

Iäkkäillä ihmisillä on elämässään monenlaisia tavoitteita, jotka useimmiten liittyvät terveyteen, itsenäiseen elämään, ihmissuhteisiin ja erilaisiin…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Sytomegaloviruksen vaikutus ihmisen immuunijärjestelmän vanhenemiseen

Vanheneminen johtaa immuunijärjestelmän toiminnan heikkenemiseen. Ihmisen sytomegalovirus (CMV) saattaa olla yksi osatekijä tämän heikkenemisen taustalla.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Iäkkäiden liikkumiskyvyn ongelmien taustalla heikentynyt tasapainon varmuus

Kaatuminen ja sen aiheuttama vamma heikentävät iäkkään henkilön koettua tasapainon varmuutta ja lisäävät kaatumisen pelkoa,…

Lue lisää

Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtoriopiskelija LInda Enroth on saanut Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n gradupalkinnon

tutkielmastaan Sosioekonomiset erot vanhoista vanhimpien terveydessä. Palkinto jaettiin Gerontologian päivien päätöstilaisuudessa Helsingissä 7. kesäkuuta. Gerontologian…

Lue lisää

Eija Pölläselle Aino Sallisen nimikkorahaston ensimmäinen apuraha

Jyväskylän yliopiston emeritarehtori Aino Sallisen nimikkorahaston ensimmäinen apuraha on myönnetty Gerontologian tutkimuskeskuksessa työskentelevälle yliopistotutkija, FT…

Lue lisää

Tutkijatohtori Elina Sillanpää palkittiin Liikuntatieteen päivien Nuori tutkija -kilpailussa

Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkijatohtori Elina Sillanpää palkittiin Liikuntatieteen päivien Nuori tutkija -kilpailussa Jyväskylässä 12.6.2013. Palkittu tutkimustiivistelmä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Elämäntavoitteet voivat tukea tai estää iäkkäiden liikunta-aktiivisuutta

Vaikka liikunnan harrastaminen voi merkittävästi edistää terveenä vanhenemista, monet iäkkäät ihmiset ovat melko passiivisia liikkujia.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Plasmassa kiertävä soluvapaa DNA on yhteydessä kuolleisuuteen ja tulehdustekijöihin: Tervaskannot 90+ Tutkimus

Tutkimusjulkaisu: Plasmassa kiertävä soluvapaa DNA on yhteydessä kuolleisuuteen ja tulehdustekijöihin: Tervaskannot 90+ Tutkimus Vanhenemiseen liittyy…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Liikkumiseen houkutteleva ympäristö auttaa ikääntyneen kävelykyvyn ylläpitämisessä

Ympäristö, jossa on ulkoliikuntaan houkuttelevia elementtejä, tukee vanhusten kävelykyvyn säilymistä. Tämä kävi ilmi Gerontologian tutkimuskeskuksessa…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Plasman soluvapaan DNA:n eri osakomponenttien karakterisaatio ja yhteys ikään liittyvään tulehdukseen ja frailty-syndroomaan

Plasmassa kiertävä soluvapaa DNA on hiljattain osoittautunut uudeksi käytännölliseksi vanhenemiseen liittyvän systeemisen tulehduksen ja solukuoleman…

Lue lisää

Väitöstilaisuus: TtM Anna Siukolan väitöstilaisuus perjantaina 26.4.2013 12.00 Tampereella

Sickness absence and working conditions in the food industry. Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön luentosali, Medisiinarinkatu…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää kuolleisuuden riskiä myös yli 90-vuotiailla

Tervaskannot 90+ tutkimuksen yhdeksän vuoden seuranannan tulokset osoittavat, että hyvä toimintakyky ja liikkumiskyky samoin kuin…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vyötärö-lantiosuhde ei yhteydessä rasvakudoksen määrään vanhoista vanhimmilla naisilla

Painoindeksi ja vyötärönympärys heijastavat rasvakudoksen määrää vanhoista vanhimmilla naisilla ja miehillä, mutta vyötärö-lantiosuhde kuvastaa rasvan…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kehno fyysinen kunto moninkertaistaa sepelvaltimoahtauman riskin

Korkea sepelvaltimoahtauma-aste yhdistettynä hitaaseen kävelynopeuteen nostaa kuolleisuusriskin moninkertaiseksi, todettiin tuoreessa International Journal of Cardiology -lehdessä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Työiän stressillä haitallisia vaikutuksia vanhuuden toimintakykyyn

Tutkijatohtori Jenni Kulmalan tutkimus osoittaa, että työiässä koetulla stressillä on pitkäaikaisia vaikutuksia vanhuuden fyysiseen toimintakykyyn.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Hoidetut kadut ja hyvät valot auttavat iäkkäitä liikkumaan

Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtorikoulutettava Johanna Eronen selvitti syitä, jotka estävät tai vaikeuttavat iäkkäiden henkilöiden tavanomaista ulkona…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Toimihenkilöt ja korkeasti koulutetut elävät pidempään 90-vuotiainakin

Toimihenkilöillä ja korkeasti koulutetuilla on vielä yli 90-vuotiaanakin enemmän elinvuosia edessään kuin työntekijäammateissa toimineilla ja…

Lue lisää

GERECin ensimmäinen blogi julkaistu

Professori Taina Rantasen kirjoittama blogi löytyy tämän sivuston yläreunasta blogi-otsikon alta Gerontologian tutkimuskeskusPL 35, 40014…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Heikko kuulo sitoo kotiin

Näön ja kuulon ongelmat vähentävät iäkkäiden henkilöiden aktiivista osallistumista erilaisiin tapahtumiin ja harrastuksiin. Tämä havaittiin…

Lue lisää

Tutkijatohtorirahoitus Leena Formalle Suomen Akatemiasta

Terveystieteiden tohtori Leena Forma tutkii iän ja kuoleman läheisyyden merkitystä sairaalan ja pitkäaikaishoidon käytön ja…

Lue lisää

Gerontologian tutkimuskeskus mukaan uuteen COST-verkostoon

GEREC on liittynyt mukaan EU-rahoitteiseen COST-tutkimusverkostoon COST-tutkimusverkostoon (European Cooperation in Science and Technology IS1402) jonka…

Lue lisää

Vuokko Kovasen tutkimusryhmälle hankerahoitusta Suomen Akatemialta

Solubiologian dosentti Vuokko Kovasen vetämä ERMA-tutkimus selvittää vaihdevuosiin liittyvän estrogeenivajeen merkitystä ja estrogeenin vaikutusmekanismeja lihasten…

Lue lisää

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta tutkijatohtori Erja Portegijsille

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi apurahan uudelle tutkimushankkeelle joka käsittelee iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja heitä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kunnissa suuria eroja pitkäaikaishoidon käytössä

Kunnissa on suuria eroja siinä, millaisia pitkäaikaishoidon palveluja vanhat ihmiset käyttävät viimeisinä elinvuosinaan. Tämä selviää…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ruumiillisella työllä ja vapaa-ajan liikunnalla päinvastaiset vaikutukset vanhuuden toimintakykyyn

Keski-iässä tehty raskas ruumiillinen työ ennustaa heikentynyttä toimintakykyä vanhuudessa, mutta reipas vapaa-ajan liikunta ennakoi hyvää…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Autonomian tunne ja fyysinen suorituskyky määrittävät iäkkäiden henkilöiden elinpiiriä

Autonomian tunne ja fyysinen suorituskyky määrittävät iäkkäiden henkilöiden elinpiiriä. Tämä todettiin Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhuuden hauraus-raihnaus-oireyhtymä yleinen muistisairailla henkilöillä

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä tehdyt tutkimukset tuovat lisävalaisua HRO:n merkitykseen vanhuudessa.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Selkeällä hoitofilosofialla voidaan lisätä asukkaiden elämänlaatua vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa

– Pitkäaikaishoidon rakenne on rajussa muutoksessa. Esimerkiksi Tampereella kaupunki muuttaa vauhdilla geriatrisia sairaalapaikkoja tehostetun palveluasumisen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Tehostettu kotikuntoutus auttaa lonkkamurtuman jälkeen

Tehokas ja useita kuukausia kestävä kuntoutus on ensiarvoisen tärkeää, jotta lonkkamurtuman kokeneiden iäkkäiden henkilöiden liikkumis-…

Lue lisää

Merja Vuorisalmelle ja Kristina Tiaiselle Suomen Kulttuurirahaston apuraha

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt henkilökohtaisen apurahan Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkijoille, Merja Vuorisalmelle (26 000EUR) ja Kristina…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Oma kokemus fyysisestä kunnosta kertoo tulevaisuuden dementiariskistä

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Tukholman Karoliinisen instituutin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu:Lonkkamurtumaa edeltävä kunto ennakoi leikkauksen jälkeisten liikkumisvaikeuksien kehittymistä

Ikääntyneiden lonkkamurtumapotilaiden liikkumiskyvyn palautumista selvittäneessä tutkimuksessa Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtorikoulutettava Anu Salpakoski Jyväskylän yliopistolta havaitsi ulkona…

Lue lisää

Vanhusaiheinen luentosarja oli menestys!

Tampereen yliopiston ja Gerontologisen tutkimuskeskuksen järjestämä 10-osainen luentosarja vanhuuteen liittyvästä tutkimuksesta on päättynyt. Viikoittaisilla luennoilla…

Lue lisää

Kaksi uutta raporttia Kuntaliitolta

Kuntaliitto on julkaissut kaksi uutta raporttia Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? ja Iäkkäät päivystyksen käyttäjinä.…

Lue lisää

Gerecin geriatrian professori asiantuntijana Hoivakoti kuntoon-hankkeessa

Jaakko Valvanne on yksi A-studion suositun Hoivakoti kuntoon -ohjelmasarjan asiantuntijoista. Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Määräytyykö työuran pituus jo kohdussa?

Matala syntymäpaino lisäsi miesten riskiä joutua sairaseläkkeelle, osoittaa tuore PLoS One -lehdessä julkaistu suomalaistutkimus. Vuosina…

Lue lisää

GEREC:n tutkimus näkyvästi esillä Gerontological Society of American kongressissa

GEREC:n tutkimus oli tänäkin vuonna hyvin esillä Gerontological Society of American vuosttaisessa kongressissa. Marja Jylhän…

Lue lisää

Väitös: 13.3.2015 Lähiympäristö tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia iäkkään ihmisen liikunnalle

TtM Johanna Erosen gerontologia ja kansanterveyden väitöskirjan “Disparities in physical activity in old age” tarkastustilaisuus.…

Lue lisää

Vanhenemista käsittelevä avoin luentosarja alkaa Tampereen yliopistossa

Vanhuus Suomessa – miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Mitä vanheneminen voi olla? Vanhustenhoidon…

Lue lisää

Ilkka Pietilä Journal of Aging Studies -lehden toimituskuntaan

Ilkka Pietilä on kutsuttu uudeksi jäseneksi Yhdysvalloissa ilmestyvän Journal of Ageing Studies-lehden toimituskuntaan. Lehden päätoimittaja…

Lue lisää

TEKES rahoitusta Monitieteiseen DIGI 50+ hankkeeseen Jyväskylän yliopistoon

TEKES rahoitusta Monitieteiseen DIGI 50+ hankkeeseen Jyväskylän yliopistoon Yli viisikymppisten arki paremmin huomioon palveluntarjonnassa, TEKES-rahalla…

Lue lisää

Tampereen Tervaskannot vuonna 2014

Avoin tiedotustilaisuus Torstaina 16.10.2014 klo 14.00 ikääntymistutkimuksen tuloksista. Linna-rakennuksen Väinö Linna -sali, Kalevantie 5. Missä…

Lue lisää

Koneen säätiö on myöntänyt 273.592 € Tampereen yliopiston tutkijoiden työryhmälle dosentti Pirjo Nikander (hankkeen vastuullinen johtaja), dosentti Kirsi Lumme-Sandt ja professori Clas-Håkan Nygård — Gerontologian tutkimuskeskus

Koneen säätiö on myöntänyt 273.592 € Tampereen yliopiston tutkijoiden työryhmälle dosentti Pirjo Nikander (hankkeen vastuullinen…

Lue lisää

Gerecin uusi blogi julkaistu

Tutkijakoulutettava Jari Pirhosen kirjoittama blogi löytyy tämän sivuston yläreunasta blogi-otsikon alta. Gerontologian tutkimuskeskusPL 35, 40014…

Lue lisää

FLAME (Finnish Longitudinal Study of Municipal Employees) tutkijat kokoontuivat 3.12.2014 Tampereelle päivittämään tutkimuksiaan ja suunnittelemaan uusia avauksia — Gerontologian tutkimuskeskus

FLAME (Finnish Longitudinal Study of Municipal Employees) tutkijat kokoontuivat 3.12.2014 Tampereelle päivittämään tutkimuksiaan ja suunnittelemaan…

Lue lisää

Saksalainen Vontobel tutkimuspalkinto ikääntymistutkimuksesta

Gerontologian tutkimuskeskuksen saksalainen vieraileva tutkija Timo Hinrichs voitti Zürichin yliopiston myöntämän ikääntymistutkimuksen Vontobel palkinnon yhteistyöartikkelillaan…

Lue lisää

Yli 90-vuotiaat tervaskannot edustavat tulevaisuutta

Muutama vuosikymmen sitten yli 90-vuotiaat olivat suuria harvinaisuuksia, nyt he ovat 45 000:n suuruinen joukko…

Lue lisää

Tuoko eläkeratkaisu uudet ruuhkavuodet työuran loppuun?

Vanhuuseläkkeen alarajan nostaminen 65 vuoteen pidentää työuria seuraavien vuosien aikana keskimäärin muutamalla vuodella. Jyväskylän yliopiston…

Lue lisää

Yksitoista teesiä ikääntymisestä

Arkkiatri Risto Pelkosen johtama "Kokeneet ja viisaat" -asiantuntijatyöryhmä luovutti 26.8. raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Juha…

Lue lisää

Vanhenemistutkimuksen syysseminaari 20.10.2015 Helsingissä

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry, Ikäinstituutti ja GEREC järjestävät Vanhenemistutkimuksen syysseminaarin Tieteiden Talolla Helsingissä tiistaina…

Lue lisää

Suomen Akatemialta rahoitusta 2 tutkijatohtorille

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta rahoittaa syyskuun 2014 haun perusteella 17 uutta tutkijatohtoria. Jyväskylän yliopistoon…

Lue lisää

Ilkka Pietilä Tampereen yliopiston tutkijakollegiumiin

Tampereen yliopiston rehtori on nimittänyt Ilkka Pietilän yliopistotutkijan kahden vuoden määräaikaiseen tehtävään Tampereen yliopiston tutkijakollegiumissa…

Lue lisää

Sari Stenholm valittu akatemiatutkijaksi

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on valinnut kymmenen uutta akatemiatutkijaa ja yksi heistä on Tampereen…

Lue lisää

GEREC:in tutkijat mukana Sotainvalidien Veljesliiton tutkijafoorumissa

Sotainvalidien Veljesliitto täytti 75 vuotta 18.8.2015. Ennen juhlavuotta Veljesliitto kutsui koolle tutkijafoorumin, jonka tarkoitus oli…

Lue lisää

Suomen Akatemialta rahoitusta Marja Jylhän ja Riku Nikanderin hankkeille

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen kahdelle GERECn piirissä toteutettavalle tutkimushankkeelle vuosiksi 2014-2019…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: 90-vuotiaat arvostavat terveyttä, itsenäisyyttä ja vapautta

Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kotona asuvat tamperelaiset 90-91-vuotiaat ihmiset kokevat edelleen säilyttäneensä itsenäisyytensä, vaikka…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Asiointi kodin ulkopuolella edistää ikääntyneen fyysistä aktiivisuutta

Iäkkäiden henkilöiden fyysistä aktiivisuutta voidaan lisätä kehottamalla iäkkäitä lähtemään ulos kodistaan, yliopistotutkija Erja Portegijs selvitti.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu – Tunnustamisfilosofia ja vanhustyö

Tuoreessa artikkelissaan väitöskirjatutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksiköstä pohtii pitkäaikaishoidossa elävien vanhojen ihmisten persoonan…

Lue lisää

Tampereen lääkäripäivien kohdeapuraha sairaalageriatrian tutkimukselle

Tampereen yliopiston geriatrian tutkimusryhmälle myönnettiin Tampereen lääkäripäivien 30 000 euron kohdeapuraha vanhusten sairaalahoitoa käsittelevään tutkimukseen.…

Lue lisää

GeroCenter säätiön kevätseminaari Jyväskylässä 11.4.2016

Digiloikka vanhuspalveluissa - Käytännön kokemuksia mobiiliteknologian ja virtuaalisten palveluiden hyödyntämisestä ikäihmisille Seminaariohjelman löydät tästä. Gerontologian…

Lue lisää

Tutkijatohtoripaikkoja avoinna PANINI tutkimusverkostossa

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen professori Sarianna Sipilä on osana Marie Skłodowska-Curie rahoituksen saanutta hanketta johon…

Lue lisää

GEREC mediassa:Tie hyvinvointiin: ”Tärkeintä on tunnistaa itselle tärkeät asiat ja elää niiden mukaan”

Henkistä hyvinvointia tutkinut psykologian tohtori ja Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Katja Kokko YLE:n haastattelussa.…

Lue lisää

GEREC Radio Moreenissa: Mitä on vanhuus nyt ja tulevaisuudessa?

Vanhuus Suomessa kuullaan Radio Moreenissa keskiviikkoisin 24.2.2016 alkaen klo 17.30 ja uusintana sunnuntaisin klo 11.30.…

Lue lisää

Pirjo Nikander Journal of Ageing and Later Life –lehden associate editoriksi

Pirjo Nikander Tampereen yliopistosta ja Gerecistä valittu International Journal of Ageing and Later Life –lehden…

Lue lisää

Vappu Taipale HelpAge Internationalin hallitukseen (Board of Trustees)

Vappu Taipale HelpAge Internationalin hallitukseen (Board of Trustees) Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n puheenjohtaja…

Lue lisää

GEREC ja COST Action Ageism

GERECn tutkijat osallistuvat Cost Action Ageism´n toimintaan. Lue uutiskirje tästä. Gerontologian tutkimuskeskusPL 35, 40014 Jyväskylän…

Lue lisää

ERC Advanced Grant professori Taina Rantaselle

Ikääntymistutkimukseen yli kaksi miljoonaa euroa Jyväskylän yliopistoon Euroopan tutkimusneuvosto on myöntänyt professori Taina Rantaselle arvostetun,…

Lue lisää

GERECin Facebook sivut on avattu

GEREC on Facebookissa! Gerontologian tutkimuskeskuksen sivu löytyy hakuvalikon kautta, kun syötät kenttään ”GEREC”. Suora linkki…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Keski-iän rikkonainen työura ennakoi toimintakyvyn ongelmia eläkeiässä

Keski-iän katkonainen työsuhde, työn korkea vaatimustaso ja vähäisemmät hallintamahdollisuudet ennakoivat huonompaa fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä…

Lue lisää

Gerontologian yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä

TaYn terveystieteiden yksikössä on haettavana määräaikainen vuoteen 2019 kestävä yliopistonlehtorin tehtävä gerontologian alalla Gerontologian tutkimuskeskusPL…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ympäristön esteet heikentävät iäkkään ihmisen autonomiaa

Mitä haasteellisempi ympäristö, sen huonompi mahdollisuus elää elämää sellaisena kuin itse haluaa, tiivistää gerontologian dosentti…

Lue lisää

NordForsk-rahoitusta ikääntyvän yhteiskunnan tutkijoille

Laaja pohjoismainen tutkimushanke alkaa selvittää vanhuusiän terveyden ja toimintakyvyn edellytyksiä ja muutoksia. Samalla tutkitaan myös,…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhenemisvauhti löytyy DNA-ketjuista

Solujen perintöainesta suojaavat telomeerit selittävät, miksi liikkumiskyky heikkenee yksilöllisesti ikäännyttäessä, kertoo Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen…

Lue lisää

Pohjoismaisen gerontologikongressin symposiumehdotusten viimeinen jättöpäivä on 30.9.2015.

23NKG symposiumehdotukset tulee lähettää syyskuun loppuun mennessä. Englanninkieliset ehdotukset miltä tahansa gerontologian osa-alueelta ovat tervetulleita.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ulkona liikkuminen auttaa iäkkäiden itsenäisyyden säilyttämisessä

Elinpiirin laajuus kuvastaa iäkkään henkilön osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnassa. Tuore Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettu tutkimus osoittaa,…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen vähentää sairaalahoidon tarvetta

Uusista eläkkeensaajista noin 25 prosenttia siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle, pääosin mielenterveyteen tai tuki- ja liikuntaelimiin liittyvien syiden…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Korkeasti koulutetuilla on parempi toimintakyky ja vähemmän sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöitä myös hyvin vanhana. — Gerontologian tutkimuskeskus

Tutkimusjulkaisu: Korkeasti koulutetuilla on parempi toimintakyky ja vähemmän sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöitä myös hyvin vanhana.…

Lue lisää

Väitös: 12.2.2016 Tavoitteista mielekkyyttä vanhuuteen (Saajanaho)

Väitös: 12.2.2016 Tavoitteista mielekkyyttä vanhuuteen (Saajanaho) TtM, KM Milla Saajanahon gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjan ”Personal…

Lue lisää

Laaja medianäkyvyys GERECin tutkimushankkeelle Kohti kaksitahti-Suomea.

KONEen säätiön ja Työsuojelurahaston rahoittama hanke Kohti kaksitahti-Suomea: Työurien pidennys, eläköitymisen polut ja eriarvoistuva vanhuus…

Lue lisää

Suomen Akatemian Tutkiva työpaja: kulttuurit, hyvinvointi ja terveys 30.11.2015

Tutkivassa työpajassa Jyväskylän yliopistolla pohditaan tutkijoiden ja eri hallintosektoreiden asiantuntijoiden kesken, miten kulttuuri ja hyvinvointi…

Lue lisää

Väitös: 16.10. 2015 Iäkkäät ihmiset siirtyvät paljon eri hoitopalvelujen välillä elämän lopussa

TtM Mari Aaltosen gerontologian alan väitöskirja Patterns of care in the last two years of…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhan ihmisen tunnustaminen persoonaksi tukee hyvinvointia

Ympärivuorokautisessa hoidossa elävien vanhojen ihmisten hyvinvointia voitaisiin parantaa yksinkertaisesti tunnustamalla heidät yksilöinä ja persoonina, ilmenee…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Tavoitteet ylläpitävät laajempaa elinpiiriä vanhuudessa

Elinpiiri, eli alue jolla ihminen päivittäisessä elämässään liikkuu, tyypillisesti pienenee vanhuudessa. Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen…

Lue lisää

Job vacancies

Professor Sarianna Sipilä from GEREC, University of Jyvaskyla is a partner in the PANINI network…

Lue lisää

Research news: Environmental facilitators decrease the risk for walking difficulty among older people

A pleasant environment with parks, green areas and walking routes can promote mobility among older…

Lue lisää

Seminar on Occupational Gerontology: Aging and new technology

29th August, 2013, University of Tampere Contentsaging and cognition, caregiving, human-computer interaction, older workers abilities,…

Lue lisää

Research news: Socioeconomic status is associated with health inequalities also in the last years of life

Socioeconomic status is associated with health and functioning also among the oldest old adults. The…

Lue lisää

Research news: Mobility limitation due to a lack of balance confidence

A fall and subsequent injury decreases a person’s balance confidence and increases his or her…

Lue lisää

Gerontology Research Center joins a new COST-action

GEREC has joined an EU-funded COST-action network COST-action network (European Cooperation in Science and Technology…

Lue lisää

Research news: Physically and mentally straining job increases the need for hospital care in old age

Mentally and particularly physically straining work in midlife increased the need for hospital care in…

Lue lisää

Postdoctoral research funding from Academy of Finland for Leena Forma

PhD Leena Forma is studying the effects of age and closeness of death on use…

Lue lisää

Research news: Physical function as wells as sense of autonomy determine life-space mobility in older people

Physical function and sense of autonomy are independent determinants of life-space mobility in older people.…

Lue lisää

Research news: Nonmanual workers and high educated live longer even at the age of 90 years

Nonmanual workers and high educated live longer than manual workers and lower educated even at…

Lue lisää

Research news: Inverse Effects of Midlife Occupational and Leisure Time Physical Activity on Mobility Limitation in Old Age

Strenuous occupational physical activity in midlife increases the risk of mobility limitation in old age,…

Lue lisää

Research news: Poor hearing confines older adults to their homes

Vision and hearing problems reduce the active participation of older people in various events and…

Lue lisää

Research news: Older women abandon many of their personal goals

Older people have many kinds of goals in their lives, most commonly related to health,…

Lue lisää

German Vontobel prize for ageing research

Visiting scientist MD, PhD Timo Hinrichs has won the Vontobel prize for ageing research awarded…

Lue lisää

Ilkka Pietilä to the Editorial Board of the Journal of Ageing Studies

Ilkka Pietilä has been invited to the Editorial Board of the Journal of Ageing Studies.…

Lue lisää

Research news: Is the length of work careers determined in utero?

Low weight at birth increased the risk of disability pension among men, reveals a new…

Lue lisää

Academy of Finland’s Research Council for Health funding to Marja Jylhä and Riku Nikander

The Academy of Finlands´Rezsearch Council for Health has granted funding for two research project in…

Lue lisää

Sari Stenholm appointed as a new Academy Research Fellow

The Academy of Finland’s Research Council for Health has decided to fund ten new research…

Lue lisää

Ilkka Pietilä appointed to Fellowship at the Institute for Advanced Social Research

The Rector of the University of Tampere has appointed Ilkka Pietilä for two-year fixed-term Fellowship…

Lue lisää

Deadline for symposia proposals for 23NKG is September 30, 2015

The Scientific Committee welcomes symposia from all fields in ageing research. We particularly encourage cross-disciplinary…

Lue lisää

A position of university lecturer in gerontology

A position of university lecturer in gerontology at U TampereDear friendsa fixed-term (until 2019) position…

Lue lisää

Research news: New knowledge on factors predicting survival in older adults

A Nordic comparative study indicates that of the Finnish men born in the middle of…

Lue lisää

You can find GEREC in Facebook

The direct address is https://www.facebook.com/gerontologiantutkimuskeskus/.Please visit the page and like it, remember to invite you…

Lue lisää

GEREC and COST Action Ageism

GEREC reserachers participate in the work of COST Action Ageism. Read the newsletter here. Gerontology…

Lue lisää

Research news: The high-educated have better functioning and less cardiometabolic risk factors also in very old age.

The research conducted at the School of Health Sciences and the Gerontology Research Center in…

Lue lisää

Pirjo Nikander starts as associate editor in the International Journal of Ageing and Later Life 1.1.2016.

The International Journal of Ageing and Later Life (IJAL) serves an audience interested in social…

Lue lisää

Research news: Out-of-home activity supports independence in old age

Life-space mobility reflects an individual’s opportunities to participate in society. A recent study conducted at…

Lue lisää

ERC Advanced Grant Funding for Professor Taina Rantanen

2.04 M€ for aging research to the University of Jyväskylä Active ageing: beyond the same…

Lue lisää

Research news: Hearing problems reduce the quality of life of older people

A study published by the University of Jyväskylä, Gerontology Research Center found that hearing loss…

Lue lisää

ASUVA – New housing options in old age

The project receives funding from Prime Minister’s Office (VN-TEAS, tietokayttoon.fi), 248.000€. Duration of the project…

Lue lisää

Research news: Understanding functional ability: Perspectives of nurses and older people living in long-term care

A new research shows that accounts of functioning differ between long- term care nurses and…

Lue lisää

Costs for antidementia medicine purchases and SII reimbursements increased between the years 2000 and 2013

The use of sheltered housing with 24-hour assistance, a community long-term care service, has increasingly…

Lue lisää

Dissertation: 17.2.2017 Walking, physical activity, and life-space mobility among older people (Tsai)

Dissertation: 17.2.2017 Walking, physical activity, and life-space mobility among older people (Tsai) TtM Li-Tang Tsain…

Lue lisää

Research news: Home neighborhood motivates older people to physical activity

A recent study, conducted at the Gerontology Research Center of the University of Jyväskylä, shows…

Lue lisää

Long-term care is increasingly concentrated in the last years of life

Very old people often need round-the-clock long-term care (LTC) in the last phase of life.…

Lue lisää

Research news: Obesity does not predict decline in physical functioning in 90-year-old people

General or abdominal obesity does not predict the development of mobility disability or activities of…

Lue lisää

Research news: Menopause and estrogen affect muscle function

According to a research conducted at the University of Jyväskylä, estrogen acts as a regulator…

Lue lisää

Research news: A new assessment method for active ageing

Researchers at the University of Jyväskylä in Finland have developed a new indicator for assessing…

Lue lisää

Research news: Access to water and diverse terrain in the neighbourhood encourage elderly in physical activity

A recently published study, conducted at the Gerontology Research Center of the University of Jyväskylä,…

Lue lisää

Research news: Good functional performance decreases the risk of mortality also among nonagenarians

The 9-year follow-up study in the Vitality 90+ Study showed that also in nonagenarians older…

Lue lisää

Research news: Characterization of the role of distinct plasma cell-free DNA species in age-associated inflammation and frailty.

Plasma cell-free DNA (cf-DNA) has recently emerged as a new biomarker of age-associated systemic inflammation…

Lue lisää

Research news: Circulating cell-free DNA is associated with mortality and inflammatory markers in nonagenarians: the Vitality 90+ Study.

Research news: Circulating cell-free DNA is associated with mortality and inflammatory markers in nonagenarians: the…

Lue lisää

Post Doctoral researcher Elina Sillanpää was awarded in Young scientist competition by the Finnish Society of Sport Sciences

Post Doctoral researcher Elina Sillanpää was awarded in Young scientist competition organized by the Finnish…

Lue lisää

PhD student at GEREC, Linda Enroth was awarded the best masters thesis on Gerontology

The title of the thesis is Socioeconomic differences in health of the oldest old. The…

Lue lisää

Research news: Cytomegalovirus (CMV)-dependent and -independent changes in the aging of the human immune system: A transcriptomic analysis

Research news: Cytomegalovirus (CMV)-dependent and -independent changes in the aging of the human immune system:…

Lue lisää

Research news: Transcriptional analysis reveals gender-specific changes in the ageing of the human immune system

Ageing is associated with declining function of the immune system and on the other hand…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vyötärönympäryksellä ja tulehdustasolla yhteisvaikutusta kuolleisuuteen 90-vuotiailla

Tohtoriopiskelija Inna Liskon tutkimuksessa pieni vyötärönympärys yhdistettynä matalaan tulehdustasoon ennakoi alhaista kuolleisuutta 90-vuotiailla naisilla neljän…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Sosiaalinen aktiivisuus pidentää elinikää ja vähentää iäkkäiden laitoshoidon tarvetta

Tohtorikoulutettava Katja Pynnönen toteaa tutkimuksessaan että sosiaalisesti aktiivisemmilla ikäihmisillä oli noin 17 vuoden seurannan kuluessa…

Lue lisää

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta myöntänyt tutkijatohtorirahoitusta gerontologiaan

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on syyskuun 2011 haun perusteella myöntänyt tutkijatohtorirahoitusta Mikaela von Bonsdorffille…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Lapset ja lapsenlapset ehkäisevät itärajan takaa muuttaneiden ikääntyvien syrjäytymistä

Tohtoriopiskelija Sari Heikkisen tutkimuksessa ilmeni että arjen askareet sujuvat ikääntyviltä maahanmuuttajilta mutta tunnetasolla he kokevat…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Laiha syntyessä, lihava keski-iässä – diabeetikko vanhuudessa?

Yliopistotutkija Mikaela von Bonsdorff: Pienikokoisilla vauvoilla selvästi korkeampi veren sokeri- ja insuliinitaso sekä suurempi riski…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Iäkkäillä on eriarvoiset mahdollisuudet liikuntaan

Tutkijakoulutettava Johanna Erosen uuden tutkimuksen mukaan kotona asuvien iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet osallistua liikuntaan eivät ole…

Lue lisää

Professori Marja Jylhä EU:n ikäohjelman ohjausryhmään

Joint Programming -työn tavoitteena on lisätä tutkimus- ja tutkimusrahoitusyhteistyötä Euroopassa muutamilla yhteiskunnallisesti tärkeillä avainalueilla. Professori…

Lue lisää

Research news: Thin as a baby, obese as an adult – a diabetic in old age?

Researcher Mikaela von Bonsdorff: Small babies had significantly higher blood glucose and insulin levels and…

Lue lisää

Academy of Finland: funding for postdoctoral research in gerontology

The Academy of Finland's Research Council for Health has awarded research funding for PhD Mikaela…

Lue lisää

Research news: Is there successful aging for nonagenarians?

If successful aging is defined by using conventional criteria that emphasize absence of disease and…

Lue lisää

Research news: Nonagenerians are a very heterogeneous age group in terms of health and functional ability

The latest postal survey conducted by the Vitality 90+ study showed that health and functional…

Lue lisää

Research news: Several individual and environmental factors affect process of mobility decline in old age

Mobility is important for community independence. With increasing age underlying pathologies genetic vulnerabilities, physiological and…

Lue lisää

Research news: Knee replacement leads to less pain, improved mobility and better performance also in patients aged 75 and older.

Knee osteoarthritis patients aged ≥ 75 years, who were scheduled for knee replacement, were compared…

Lue lisää

GEREC’s International Scientific Advisory Board seminar

GEREC's first International Scientific Advisory Board seminar will be held in Tampere January, 15. The…

Lue lisää

Research news: Stress symptoms in midlife predict old-age disability

The recently published prospective cohort study by Dr. Jenni Kulmala and co-workers provides strong evidence…

Lue lisää

Research group at GEREC awarded funding for a multinational research programme in the field of ageing

A research group from the Gerontology Research Center, based at the University of Jyväskylä’s Department…

Lue lisää

Research news: Long-term care in sheltered housing has become general, but does not continue until the end of life

Sheltered housing with 24-hour assistance has replaced long-term care in residential homes. Residential homes and…

Lue lisää

Research news: Coronary calcium together with lower physical capacity multiply the risk of health decline

High coronary artery calcium (CAC) together with slow walking speed multiplies the risk of mortality,…

Lue lisää

GERECin kesäkoulu Jyväskylässä 1.-2.9.2016

Gerontologian kesäkoulu ja sen yhteydessä oleva GEREC:in ohjausryhmän kokous järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä. Kesäkoulun ohjelmassa…

Lue lisää

FM Saara Marttilan väitöskirja Ageing-associated changes in gene expression and DNA methylation with implications for intergenerational epigenetic inheritance — Gerontologian tutkimuskeskus

Info FM Saara Marttilan väitöskirja Ageing-associated changes in gene expression and DNA methylation with implications…

Lue lisää

Professori Jaakko Valvanteelle Vuoden yliopistoteko -palkinto

Rehtori Liisa Laakso on myöntänyt professori Jaakko Valvanteelle Vuoden yliopistoteko -palkinnon hänen aktiivisesta työskentelystään suomalaisten…

Lue lisää

Suomen Akatemian rahoitusta Iäkkäiden ihmisten turvallisen liikkumisen edistämiseen

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt 500 000 € Jyväskylän yliopiston terveystieteiden professori Sarianna…

Lue lisää

Gerontologian tutkimuskeskuksen 1-vuotispäivä

Tampereen yliopiston t-rakennus, Medisiinarinkatu 3. Ilmoittautuminen 29.1. mennessä. GEREC on Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston…

Lue lisää

GERECin kansainvälisen tieteellisen tukiryhmän seminaari

Ensimmäinen GERECin kansainvälisen tieteellisen tukiryhmän seminaari järjestetään Tampereella 15.1. TIlaisuudessa esitellään GERECin tutkimusta tutkimusteemoittain.Kansainvälinen tieteellinen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vapaaehtoistyössä apua saaneet iäkkäät henkilöt eivät kokeneet itseään passiivisiksi vastaanottajiksi, vaan ylläpitivät vastavuoroisuutta monin keinoin. — Gerontologian tutkimuskeskus

Tutkimusjulkaisu: Vapaaehtoistyössä apua saaneet iäkkäät henkilöt eivät kokeneet itseään passiivisiksi vastaanottajiksi, vaan ylläpitivät vastavuoroisuutta monin…

Lue lisää

Juho Vainion Säätiö on myöntänyt rahoitusta

TtT Kristina Tiaisen tutkimukseen  ”Predictors and consequences of frailty  - a life-course approach”  (22 500) ja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Polven tekonivel auttaa myös yli 75-vuotiaita

LL Katriina Limnellin tutkimuksessa verrattiin polven tekonivelleikkausta odottavia 75-vuotiaita ja sitä vanhempia vuotta aikaisemmin ja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Useat yksilöön ja ympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat liikkumiskyvyn heikkenemisprosessiin vanhuudessa

Liikkumiskyky on avainasemassa iäkkään ihmisen itsenäiselle elämälle. Iän myötä liikkumiskyky usein heikkenee. Jotta liikkumiskykyä voidaan parantaa…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Yli 90 -vuotiaat ovat terveydeltään ja toimintakyvyltään hyvin heterogeeninen ikäryhmä

Tervaskannot 90+ -hankkeen viimeisimmän postikyselyn tulokset osoittivat, että terveys ja toimintakyky vaihtelevat suuresti yli 90-vuotiaiden…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Onko hyvä vanheneminen mahdollista yli 90-vuotiaalle?

Hyvän, tai ”onnistuneen” vanhenemisen (successful aging) keskeisinä tunnusmerkkeinä pidetään tutkimuksessa yleensä sairauksien puuttumista ja hyvää…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kaatumisen pelko vaikeuttaa kotona selviytymistä lonkkamurtuman jälkeen

Tohtorikoulutettava Johanna Edgren selvitti tutkimuksessaan, että tasapaino ja itse arvioitu tasapainovarmuus ja olivat vahvasti yhteydessä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vaihdevuosien hormonihoito voi ehkäistä keskivartalolihavuutta

Tutkijatohtorina työskennelleen Maarit Ahtiaisen tutkimuksessa todettiin että pitkäaikainen, estrogeeniä sisältävä hormonihoito säilytti kehon testosteroni-estrogeeni-tasapainon vaihdevuosia…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Estrogeeni selittää vaihdevuosi-ikäisten naisten verenkierron viestimolekyyliprofiilia

Jyväskylän yliopistossa julkaistussa tutkimuksessa todettiin että vaihdevuosi-ikäisten naisten verenkierron viestimolekyyliprofiili on erilainen kuin nuorilla naisilla.…

Lue lisää

Väitös: 17.2.2017 Kävely ylläpitää ikääntyvien elinpiiriä (Tsai)

Väitös: 17.2.2017 Kävely ylläpitää ikääntyvien elinpiiriä (Tsai) TtM Li-Tang Tsain gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjan ”Walking,…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Hyvä asuintalon suunnittelu mahdollistaa ikääntyneiden liikkumisen ulkona

Tuore Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettu tutkimus osoittaa, että asuintaloon liittyvät ympäristön esteet, kuten portaat…

Lue lisää

GEREC:in tutkijat mukana Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) –konsortiossa

GEREC:in tutkijat mukana Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) –konsortiossa Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen…

Lue lisää

Call for applications for the International Doctoral Programme in Epidemiology, IPPE 2017-2018 cohort now open!

The IPPE programme is currently open for applications: http://www.uta.fi/hes/en/doctoralstudies/ippe/admission/call.html IPPE is an exciting doctoral training…

Lue lisää

Dementialääkeostojen kustannukset ja Kela-korvaukset kasvoivat vuosina 2000 – 2013

Tehostetun palveluasumisen yleistyminen on siirtänyt dementialääkeostojen kustannuksia iäkkäiden ihmisten itsensä maksettaviksi ja kasvattanut Kelan maksamien…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ikäihmisten yksinäisyys ja alakulo helpottavat ajan myötä

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa todettiin että yksinäisyys ja alakulo ovat normaaleja reaktioita ikääntymisen mukanaan tuomiin kielteisiin…

Lue lisää

Vanha ihminen yksin yhteisössä – tutkimuskohteena tehostettu palveluasuminen. Vanhustenhoidon julkisuuskuvakin voi vähentää vierailuja palvelutaloon — Gerontologian tutkimuskeskus

Vanha ihminen yksin yhteisössä – tutkimuskohteena tehostettu palveluasuminen. Vanhustenhoidon julkisuuskuvakin voi vähentää vierailuja palvelutaloon Vanhojen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhojen ihmisten itsemurhariskiä ei usein tunnisteta sote-palveluissa

Hieman yli sata yli 70-vuotiasta suomalaista tekee joka vuosi itsemurhan. Valtaosalla, yli 80 prosentilla heistä,…

Lue lisää

Akatemian kärkihankerahoitusta Jyväskylän yliopistoon

Monika von Bonsdorffin (terveystieteiden laitos) pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjien eläkkeelle siirtymisen haasteita käsittelevässä hankkeessa…

Lue lisää

GEREC mukana Jyväskylä yliopiston Tutkijoiden yössä

Tutkijoiden yössä jokainen voi olla tutkija Tutkijoiden yö tuo perjantaina 30.9.2016 tutkijat suuren yleisön pariin…

Lue lisää

Toimijuus ei katoa toimintakyvyn heikentyessä

Vanhojen ihmisten toimijuus ei katoa, vaikka heidän toimintakykynsä heikkenee ja he siirtyvät ympärivuorokautiseen hoitoon, osoittaa…

Lue lisää

Valtioneuvoston kanslia rahoittaa yhteisöllisen asumisen tutkimusta

ASUVA (Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus) tutkimus ja kehittämishanke saa rahoituksensa Valtioneuvoston kanslian VN-TEAS…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Eläkeuudistuksen sisältö tunnetaan huonosti

Työpaikalla tapahtuvaa tiedottamista lisättävä reilusti, todetaan Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimuksessa - Eläkeuudistus astuu voimaan…

Lue lisää

Jyväskylän yliopiston Tiedeblogissa Professori Taina Rantanen

Aktiivisena vanheneminen – ei pelkästään liikuntaa Vanhuus muuttuu ja suhteessa ikävuosiin, se on myös siirtynyt.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Parempi työkyky ennakoi yrityksen menestymistä

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa havaittiin yksikön henkilöstön korkeamman keski-iän olevan yhteydessä koettuun huonompaan työkykyyn. Henkilöstön parempi…

Lue lisää

Väitös: Lihas ja jänne mukautuvat iän myötä Lauri Stenroth, Jyväskylän yliopisto

LitM Lauri Stenrothin biomekaniikan väitöskirjan ”Structure and function of human triceps surae muscle and tendon…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kuulovaikeudet heikentävät iäkkäiden elämänlaatua

Heikentyneellä kuulolla havaittiin olevan laaja-alaisia vaikutuksia paitsi iäkkäiden henkilöiden kommunikointikykyyn, myös heidän kykyynsä liikkua ja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Älykkäät nuoret säilyttävät fyysisen toimintakyvyn vanhana

Uuden Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan varhaisen aikuisuuden älylliset kyvyt ovat yhteydessä vanhuuden fyysiseen toimintakykyyn -…

Lue lisää

Väitöskirjatutkija Jari Pirhosen uusi tutkimusjulkaisu:

Yhteydet palvelutalon ulkopuolelle ja tieto siitä, että olisi mahdollisuus tehdä erilaisia asioita, vaikka näitä mahdollisuuksia…

Lue lisää

Professori Taina Rantaselle Keski-Suomen Kulttuurirahaston palkinto

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston 57. vuosijuhlassa 13.5. Jyväskylän yliopiston Ruusupuistossa myönnettiin Schildtin palkinto, arvoltaan 15…

Lue lisää

GEREC:in tutkijaryhmä mukana kansainvälisessä ikääntymisen tutkimusohjelmassa

Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkijaryhmälle Akatemian rahoitusta Jyväskylän yliopistoon hankkeeseen Kuulo, muisti ja hyvinvointi: meluisan ympäristön asettamat…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Palveluasuminen yleistyy mutta hoitaa harvoin elämän loppuun saakka

Tehostettu palveluasuminen on kasvattanut asemaansa vanhainkodin kustannuksella vanhuusiän pitkäaikaishoidossa. Vanhainkodit ja erityisesti palveluasumisyksiköt eivät kuitenkaan…

Lue lisää

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry: Gradupalkinto 2017

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry (KaVa) palkitsee vanhenemisen tutkimukseen liittyvän pro gradu -tutkielman. Ehdotetun pro…

Lue lisää

Eija Laakkonen akatemiatutkijaksi terveyden tutkimuksen alalle

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on valinnut syyskuun 2016 haun perusteella 12 uutta akatemiatutkijaa. Jyväskylän…

Lue lisää

Geenien ja ympäristön merkitys ikääntymisprosessissa esillä terveystieteiden Tieteen päivässä 11.5.

Terveystieteiden Tieteen päivässä aiheesta puhuu akatemiaprofessori Jaakko Kaprio Suomen molekyylilääketieteen instituutista Helsingin yliopistosta. Luennon otsikkona…

Lue lisää

Ovatko vanhat ihmiset nuortuneet? Akatemiarahoitusta nykyvanhusten toiminnallisen iän tutkimukseen

Ovatko vanhat ihmiset nuortuneet? Akatemiarahoitusta nykyvanhusten toiminnallisen iän tutkimukseen Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ikääntyneiden pitkäaikaishoidon asukkaiden ja siellä toimivien hoitajien käsitykset toimintakyvystä eroavat toisistaan

Vastajulkaistun tutkimuksen tulokset osoittivat, että ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa asuvat vanhat ihmiset ja siellä toimivat hoitajat ymmärtävät…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Tehostettu harjoittelu lisää ikääntyvien urheilijoiden luuston lujuutta

Suuritehoisella voima-, pikajuoksu- ja hyppelyharjoittelulla voidaan lisätä keski-ikäisten ja iäkkäiden urheilijoiden luuston lujuutta jo varsin…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Yrittäjä jatkaa yrittäjänä eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin – yrittäjien eläköityminen sukupuolittunutta

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa tutkitaan yrittäjien eläkkeelle siirtymistä kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa. Tieteellisen tiedon…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kävelyn mukauttaminen auttaa iäkkäitä ylläpitämään laajaa elinpiiriä

Kävelyn mukauttaminen ei olekaan aina huono asia vaan saattaa auttaa iäkkäitä henkilöitä liikkumaan kodin ulkopuolella…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Kognitiivinen toiminnanohjaus on yhteydessä ikääntyneiden elinpiirin laajuuteen

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehdyn tutkimuksen mukaan kognitiivinen toiminnanohjaus on yhteydessä ikääntyvien henkilöiden liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissään.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Lihavuus ei heikennä toimintakykyä 90-vuotiailla

Yleinen lihavuus tai keskivartalolihavuus ei ennusta liikkumiskyvyn tai päivittäistoimintojen heikentymistä 90-vuotiailla. Sen sijaan pieni vyötärönympärys…

Lue lisää

Vanhojen ihmisten ympärivuorokautinen pitkäaikaishoito keskittyy yhä enemmän viimeisiin elinvuosiin

Hyvin vanhaksi elävät ihmiset tarvitsevat usein ympärivuorokautista pitkäaikaishoitoa elämänsä loppuvaiheessa. Pitkäikäisyyden yleistyessä yhä useampi elää…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Lähiympäristö motivoi ikääntyneitä liikkumaan

Tuore Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettu tutkimus osoittaa, että kävely-ystävälliseksi suunniteltu ympäristö tukee iäkkäiden henkilöiden…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Biologiseen ikääntymiseen ei voi vaikuttaa hormonikorvaushoidoilla

Twin Research and Human Genetics –lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kaikkien solutyyppien biologinen ikääntyminen ei etene…

Lue lisää

Tiedote: Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry: www.gerontologia.fi

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry (KaVa) on gerontologian alan tutkijoille ja toimijoille tarkoitettu tieteellinen yhdistys.…

Lue lisää

Luentosarja: Studia Generalia Tampereella

Tänä keväänä Tampereella kuullaan tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen ja vanhuuteen GEREC:n tutkijoiden järjestämässä kaikille avoimessa yleisöluentosarjassa.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhan ihmisen muistiongelmia voidaan testata sairaalassa helposti

Vanhojen, sairaalahoitoon joutuneiden ihmisten muistiongelmia tai sekavuustilaan viittaavia tarkkaavaisuuden häiriöitä voidaan havaita yksinkertaisilla testeillä, todettiin…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Diabetes ei lisännyt varhaista eläkkeelle siirtymistä

Suomalaistutkimuksessa seurattiin diabetesta ja ennenaikaisesta eläköitymisestä johtuvaa työvuosien menetystä läpi työuran lähes 13 000 henkilön…

Lue lisää

Väitös 16.2.: Verenkierron mikroRNAt viestivät terveydentilasta ja suorituskyvystä

FM Reeta Kankaan gerontologian ja kansanterveyden väitöskirja ”Aging and microRNA messaging: Associations with systemic estrogen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Suurin osa keski-ikäisistä voi mieleltään hyvin

Keski-ikäisten mielen hyvinvoinnin kehityspolut ovat erilaisia. Tuoreessa julkaisussa arvioitiin mielen hyvinvointia monipuolisesti ottamalla huomioon yleinen…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Lähijärvi ja ympäristön vaihtelevuus houkuttelevat ikääntyneet ulkoliikuntaan

Asuinympäristöllä on merkitystä iäkkäiden ihmisten liikunnalle. - Järvenranta on usein tasaista aluetta, jolloin kävelijä ei…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vanhuuden aktiivisuutta arvioiva uusi mittari julkaistu

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty mittari, jolla voi arvioida iäkkäiden ihmisten aktiivisuutta. Aktiivisuus tarkoittaa oma-aloitteisuutta ja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Suurin osa ikääntyneistä asuu kotona hyvin lähelle kuolemaa

Suurin osa suomalaisista ikääntyneistä asuu kotona hyvin lähelle kuolemaa. Yleistynyt pitkäikäisyys saattaa kuitenkin johtaa aiempaa…

Lue lisää

Väitös: 1.12.2017 Sosioekonominen asema määrittää terveyttä myös hyvin vanhoilla

TtM Linda Enrothin gerontologian alaan kuuluvan väitöskirja ”Social inequality in the health of the oldest…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Voimaharjoittelu edistää ikääntyneiden elämänlaatua ja elämänhallintaa

Voimaharjoittelulla voidaan edistää ikääntyneiden elinympäristöön liittyvän elämänlaadun ja elämänhallinnan kokemuksia. Tämä havaittiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Ikääntyneen elinpiiri kapenee, kun muisti ja tarkkaavaisuus heikkenevät

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehdyn tutkimuksen mukaan kognitiivisen toiminnanohjauksen heikentyminen ennustaa ikääntyvien henkilöiden liikkumisaktiivisuuden vähentymistä.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Yhä useampi tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa viimeisinä elinvuosinaan – eri hoitomuotojen kustannusten vertailu on vaikeaa

Vanhojen ihmisten ympärivuorokautista hoitoa on viime vuosikymmeninä muutettu laitoshoidosta (vanhainkoti ja terveyskeskuksen vuodeosasto) tehostettuun palveluasumiseen.…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Vaihdevuodet ja estrogeeni vaikuttavat lihasten toimintaan

Menopaussi kiihdyttää kehon erilaisten kudosten ikääntymismuutoksia, joista tunnetuin lienee luuston haurastuminen eli osteoporoosi. Estrogeenin vaikutukset…

Lue lisää

Pohjoismainen gerontologiapalkinto professori Taina Rantaselle

Jyväskylän yliopiston gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantaselle on myönnetty pohjoismainen gerontologiapalkinto (Sohlberg-palkinto) tunnustuksena ansiokkaasta…

Lue lisää

Gerontologian professori Marja Jylhä sai Eeva Jalavisto -palkinnon

Societas Gerontologica Fennica ry:n vuoden 2018 Eeva Jalavisto -palkinnon saaja on professori Marja Jylhä. Marja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Epigeneettinen kello kertoo, oletko ikäistäsi vanhempi

Biologinen ikääntyminen etenee yksilöllisesti. Tuoreessa Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin ikääntyviä naiskaksosia tutkimalla…

Lue lisää

Research news: Resistance training and exercise-motivation go hand-in-hand

A recent study conducted in the University of Jyväskylä suggests that resistance training improves exercise…

Lue lisää

Research news: Leucocyte amount proportions associate with menopausal stage

Researchers in the multidisciplinary ERMA study at the University of Jyväskylä have found that total…

Lue lisää

Dissertation 8.6.2018: Midlife work exposures and musculoskeletal diseases, mobility limitations and disability in old age

MSc (Public Health) Prakash K.C. defends his doctoral dissertation in Occupational Health ”Midlife work exposures…

Lue lisää

Dissertation 25.5.2018: Successful aging among the oldest old

MSc Lily Nosraty defends her doctoral dissertation in Gerontology ”Successful aging among the oldest old”.…

Lue lisää

The 2018 winner of the Sohlberg prize – the most prestigious Nordic Prize in Gerontology is Professor Taina Rantanen

Since 2005 Professor Taina Rantanen has been the full Professor of Gerontology and Public Health…

Lue lisää

Research news: Diabetes did not increase early retirement

A Finnish study examined diabetes and work loss due to early retirement during the work…

Lue lisää

Dissertation 16.2.2018: Aging and microRNA messaging: Associations with systemic estrogen levels and physical performance

M.A. Reeta Kangas defended her doctoral dissertation in Gerontology and Public Health ”Aging and microRNA…

Lue lisää

Research news: A majority of middle-aged people show a high level of mental well-being

A recent study at the University of Jyväskylä has found a surprisingly high level of…

Lue lisää

Siemenrahoitusta viidelle sote-tutkimusaloitteelle

Valmistautuakseen uuden sote-tutkimusalustan perustamiseen yhteiskuntatieteiden ja lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnat sekä johtamiskorkeakoulu käynnistivät yhdessä sote-tutkimusta…

Lue lisää

Väitös 8.6.: Työperäinen altistus keski-iässä ennustaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä liikunta- ja toimintarajoitteisuutta vanhuudessa

MSc Prakash K.C.:n työterveyden alaan kuuluva väitöskirja ”Midlife work exposures and musculoskeletal diseases, mobility limitations…

Lue lisää

Väitös 25.5.2018: Hyvä ja onnistunut vanheneminen hyvin vanhoilla

MSc Lily Nosratyn gerontologian alaan kuuluvan väitöskirja ”Successful aging among the oldest old (Hyvä ja…

Lue lisää

Tutkimusjulkaisu: Huo­no muis­ti ja hei­kot ja­lat – mo­lem­pi pa­hem­pi

Tuore Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että kävelyvaikeudet ovat kaikkein todennäköisimpiä ikääntyneillä, joilla on heikentyneen…

Lue lisää

Artikkelijulkaisu: Pitkäaikaishoidon filosofisesta perustasta

Tuoreessa artikkelissaan Ten forms of recognition and misrecognition in long-term care for older people Arto Laitinen ja…

Lue lisää

Väitös 26.10.2018: Tek­no­lo­gi­set apu­vä­li­neet pa­ran­ta­vat muis­ti­sai­raan ar­kea oi­kein käy­tet­ty­nä

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin muistisairaiden henkilöiden ja heidän läheistensä kokemuksia teknologian käyttöönotosta ja vaikutuksista heidän arkeensa. Erityisenä…

Lue lisää

Väitös 19.10.: Liikkumiskyky edellyttää fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös tiedonkäsittelyä

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan iäkkäiden henkilöiden tiedonkäsittelytoiminnot vaikuttavat heidän liikkumisaktiivisuuteensa elinpiirissä. TtM Taina Poranen-Clarkin gerontologian ja…

Lue lisää

Kes­kus­tel­laan työs­sä jat­ka­mi­ses­ta työ­pai­koil­la

Jyväskylän yliopiston JATKIS-hankkeessa on kehitetty yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa käytännönläheinen työkalu, jonka avulla työntekijät ja työnantajat…

Lue lisää

GEREC on mukana Jyväskylän yliopiston Tutkijoiden yössä 28.9.2018

Tervetuloa tieteen ja tutkimuksen juhlaan! Tutkijoiden yötä 2018 vietetään jälleen Jyväskylän yliopistossa 28.9. yhtä aikaa…

Lue lisää

Ge­ron­to­lo­gian ke­sä­kou­lu haas­taa ikään­ty­mi­sen tut­ki­jat poh­ti­maan omaa roo­li­aan vies­tin­nän ja vai­kut­ta­mi­sen sa­ral­la

Kesäkoulun ensimmäisen päivän ohjelman aloittaa alustukset tutkimuksen viestinnästä ja vaikuttamisesta.  Päivän avaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.…

Lue lisää

Moniammatillinen ja moderni sote

Iäkkään potilaan hoidon suunnittelu edellyttää hänen kokonaistilanteensa selvittämistä, sillä ajankohtaisen terveysongelman rinnalla iäkkäillä potilailla on…

Lue lisää
Palaa ylös
×Sulje haku
Hae