Siirry pääsisältöön

Tutkimusjulkaisu: Liikkumiseen houkutteleva ympäristö auttaa ikääntyneen kävelykyvyn ylläpitämisessä

Ympäristö, jossa on ulkoliikuntaan houkuttelevia elementtejä, tukee vanhusten kävelykyvyn säilymistä. Tämä kävi ilmi Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutetussa tutkimuksessa.

– Ikääntyneet, joiden kodista oli esteetön pääsy ulos ja joiden lähiympäristössä oli ulkoilureittejä sekä muita ulkoiluun motivoivia tekijöitä, liikkuivat enemmän ja olivat siten vähemmän alttiita kävelyvaikeuksien ilmaantumiselle, kertoo tohtorikoulutettava (TtM) Johanna Eronen.

Tutkimuksessa seurattiin 261 jyväskyläläistä 75–81-vuotiasta henkilöä yhteensä runsaan kolmen vuoden ajan. Lähtötilanteessa kenelläkään heistä ei ollut vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä, mutta lähes puolelle ilmaantui kävelyvaikeuksia seurannan aikana. Ulkona liikkumisen mahdollistava ympäristö näytti estävän kävelyvaikeuksien kehittymistä: tulokset osoittivat, että mitä useampi ulkona liikkumista edistävä tekijä lähiympäristöstä löytyi, sitä paremmin kävelykyky säilyi.

– Kun ulos on helppo lähteä ja lähiympäristö mahdollistaa mieluisan ulkoilun, on arkeen helppo sisällyttää sopiva päivittäinen annos liikuntaa. Sopiva ympäristö tukee fyysisesti aktiivista elämäntapaa, Eronen toteaa.

Tutkimustulokset on julkaistu alan kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä European Journal of Aging 5. kesäkuuta 2013.

Gerontologian tutkimuskeskus Gerec on Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen tutkimuskeskus, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ikääntymisestä, osallistuu yliopistokoulutukseen ja vahvistaa alan asiantuntemusta.

Lisätietoja:

Tohtorikoulutettava Johanna Eronen, p. 040 805 3550, johanna.eronen@jyu.fi

Eronen J, von Bonsdorff M, Rantakokko M, Rantanen T. Environmental facilitators for outdoor walking and development of walking difficulty in community-dwelling older adults. European Journal of Aging 2013. DOI 10.1007/s10433-013-0283-7

Artikkeli on julkaistu lehdessä sähköisesti (online first articles): http://link.springer.com/journal/10433/onlineFirst/page/1

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae