Siirry pääsisältöön

1.2.2018

Vahvuutena ihmisten kohtaaminen

Matka tähän pisteeseen

Tutkija Katja Pynnönen on juuri ennen tapaamistamme lopettanut puhelun yhden tutkittavan kanssa. Kyseessä on puhelu, joita Pynnönen tekee tällä hetkellä liittyen AGNES-tutkimuksen interventioon. Interventio on tutkimuksen osio, jossa päätavoitteena on saada ikääntyneet ihmiset lisäämään aktiivisuuttaan omassa elämässään omien tavoitteiden ohjaamana. Pynnönen sekä tapaa tutkittavia että tekee puhelinhaastatteluja.

Haastatteluissa aktiivisena vanhenemista käsitellään kokonaisvaltaisesti ja se mielletään monimuotoiseksi. Aktiivisuus ei ole pelkästään fyysistä toimintaa, vaan tärkeä merkitys on myös psyykkisellä ja sosiaalisella hyvinvoinnilla. Moni tutkittava yllättyy kuullessaan, että esimerkiksi lukeminen on yksi aktiivisuuden muoto.

Kiinnostus erityisesti sosiaalista aktiivisuutta kohtaan heräsi Pynnösellä jo gerontologian opintojen kandivaiheessa. Gradutyön Pynnönen teki sosiaalisesta aktiivisuudesta ikääntyessä ja elokuussa 2017 hän väitteli sosiaalisen aktiivisuuden ja sosiaalisten suhteiden kokemisen yhteydestä ikäihmisten terveyteen. Tuore tutkijatohtori pääsikin heti kokeilemaan siipiään AGNES-tutkimuksessa, jolla on Pynnösen mukaan tärkeä merkitys hänen urallaan.  Tutkimuksessa pääsee käyttämään kaikkea tähän mennessä opittua, mutta työ myös haastaa kehittymään ja oppimaan uutta.

Aktiivisena vanheneminen on elämässä kiinni olemista

Pynnönen kokee tutkijan työssä mielekkääksi ihmisten kohtaamisen ja heidän mielenkiinnon kohteidensa tarkemman tarkastelun. Tutkijalta vaaditaan Pynnösen mukaan uteliaisuutta, kriittisyyttä, kiinnostusta omaa aihetta kohtaan sekä sinnikkyyttä, sillä tutkimustyö on pitkäjänteistä työtä ja prosessit voivat kestää yllättävänkin kauan. Pynnönen on onnekseen löytänyt aiheen ja tehtävän, jossa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan. Tässäkin haastattelussa keskustelu kulkee sujuvasti ja vuorovaikutus on jollain lailla lempeää. Välillä tulee tunne, että haastattelija onkin haastateltavana eikä toisinpäin. Pynnösellä on hieno taito kohdata ja kuunnella ihmisiä. Hän kertoo, että aikaisempi työkokemus ja Ikivihreät-tutkimuksen haastattelukokemus ovat muun muassa opettaneet ikääntyneiden kohtaamista ja ohjanneet omalle tutkijan polulle.

Ikääntyneiden haastatteluissa tulee herkällä korvalla kuunnella tutkittavia, jotta yksilölliset tavoitteet tulevat ilmi. Omasta aktiivisuudestaan Pynnönen toteaa naurahtaen, että voisihan se olla enemmänkin kuin koiran kanssa lenkkeilyä – venytellä pitäisi enemmän. Toisaalta mielekäs työ pitää osaltaan aktiivista elämänotetta yllä ja aktiivisena elämistä on toiminnan lisäksi myös asenne elämää kohtaan. Pynnönen kuvaa aktiivisena elämistä lisäksi eräänlaisena liikkeenä, joka mukautuu kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja on sen hetkisten tavoitteiden mukaista. Aktiivisena vanheneva ihminen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja on kiinni omassa elämässään – elää sellaista elämää, mitä itse pitää tärkeänä!

AGNES-tutkimuksessa Pynnönen on tutkijakollegoidensa kanssa tuottanut vihkosen, josta löytyy muun muassa vinkkejä aktiivisena vanhenemisen toteuttamiseen. Tällaista materiaalia ei ole aiemmin Suomessa julkaistu ja vihkosen rikkaaseen ideapankkiin pääsee mahdollisesti käsiksi sitten, kun AGNES-tutkimus on loppusuoralla.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

AGNES: Aktiivinen elämänote
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO: Opiskelu, työ ja tutkimus
AKTIIVISUUS: Elämässä kiinni oleminen
IKÄ: Suhteellinen käsite
HYMY: hyvä mieli

KUKA?
Katja Pynnönen
Tutkijatohtori, Gerontologian tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto
AGNES-tutkimuksessa vastuussa interventiosta
Gerontologian ja kansanterveyden väitöskirja (syksy 2017) ”Social engagement, mood, and mortality in old age”, Jyväskylän yliopisto

Teksti: Minna Mattila

Seuraavana esittelyssä tutkijatohtori Laura Karavirta

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae