Siirry pääsisältöön

 

Päivittäisiin askareisiin liittyvä hyötyliikunta muodostaa suuren osan ikääntyneiden ihmisten fyysisestä aktiivisuudesta. Ympäristön kohteet, kuten puistot ja kaupat, houkuttelevat ihmisiä lähtemään kodeistaan, mutta kohteiden sijainnista suhteessa kotiin tiedetään vain vähän.

Tutkimuksessa selvitämme missä ikääntyneet henkilöt liikkuvat, onko näillä paikoilla yhteisiä piirteitä, ja miten nämä paikat vaikuttavat aktiivisena ikääntymiseen. Mikäli mahdollista, kehitämme kartoitusmenetelmän aktiivisena ikääntymistä tukevien ympäristöjen tunnistamiseen Jyväskylässä. Menetelmän toimivuutta testataan muissa ympäristöissä.

Epidemiologisten ja maantieteellisten aineistojen yhdistäminen, monitieteisten menetelmien käyttö ja asiantuntijayhteistyö takaavat, että tutkimuksessa luodaan kokonaisvaltainen kuva aktiivisena ikääntymiseen vaikuttavista yksilöllisistä ja ympäristötekijöistä. Tutkimushanke luo tieteellisen pohjan kaupunkien ja yhteisöjen suunnitteluun siten, että ne edistävät asukkaidensa aktiivisena ikääntymistä.

Rahoittaja
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019 – 2023)

Tutkimusryhmä
Vastuullinen tutkija
Tutkijatohtori FT Kirsi Keskinen, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. kirsi.e.keskinen@jyu.fi

Tutkijat
Apulaisprofessori Erja Portegijs, University of Groningen, Alankomaat

Tutkimuskoordinaattori TtT Milla Saajanaho, Jyväskylän yliopisto

Professori Taina Rantanen, Jyväskylän yliopisto

Väitöskirjatutkija TtM Essi-Mari Tuomola, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. Väitöstyön aihe: The built and natural environment, activity locations and active aging: association before, during and after COVID-19 pandemic

Kansainväliset yhteistyötahot
Dr. Timo Hinrichs, Department of Sport, Exercise and Health, University of Basel, Switzerland

Prof. Robert Weibel, Geographic Information Systems (GIS) Unit at the Department of Geography, University of Zürich, Switzerland

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae