Siirry pääsisältöön

Vuokko Kovasen tutkimusryhmälle hankerahoitusta Suomen Akatemialta

Solubiologian dosentti Vuokko Kovasen vetämä ERMA-tutkimus selvittää vaihdevuosiin liittyvän estrogeenivajeen merkitystä ja estrogeenin vaikutusmekanismeja lihasten kokoon, koostumukseen ja suorituskykyyn keski-ikäisillä naisilla.

Hanke on saanut Suomen Akatemialta 450 000 euron rahoituksen ensi syyskuusta alkavalle nelivuotisjaksolle.

– Saatu rahoitus mahdollistaa tutkimusryhmän monivuotisen tutkimuslinjan jatkumisen, terveystieteen laitoksella laboratoriopäällikkönä työskentelevä Kovanen kertoo. Tutkimusryhmään kuuluvat Vuokko Kovasen lisäksi yliopistotutkija Eija Pöllänen, professori Sarianna Sipilä ja naistentautien erikoislääkäri Pauliina Aukee.

Naisten hormonitasapaino muuttuu voimakkaasti vaihdevuosien aikana, länsimaisilla naisilla keskimäärin 50–52 vuoden iässä. Naiset siis elävät noin kolmasosan elämästään niin, että elimistö toimii estrogeenivajeen alaisena. Estrogeenivaje saattaa olla yksi niistä tekijöistä, joka heikentää lihasten toimintaa ikääntymisen myötä.

Lihasmassan ja voiman menetys altistaa yksilön fyysiselle inaktiivisuudelle ja toimintakyvyn heikkenemiselle, mikä lisää mm. kaatumisten ja lonkkamurtumien riskiä sekä riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen ja metabooliseen oireyhtymään. Näihin liittyvät kansantaloudelliset kulut ovat todella merkittäviä.

ERMA-tutkimuksessa tehdään laaja poikittaistutkimus 48–54-vuotiailla jyväskyläläisnaisilla. Lisäksi osaa poikittaistutkimukseen osallistuvista naisista seurataan menopausaalisen siirtymävaiheen yli. Tarkoituksena on selvittää hormonaalisen ikääntymisen merkitystä lihasten kunnon ylläpidossa aina solutason mekanismeista fysiologisiin vaikutuksiin asti.

  • Lisätietoja:

Vuokko Kovanen, vuokko.kovanen@jyu.fi, +358408053566

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae