Siirry pääsisältöön

Tutkimusjulkaisu: Selkeällä hoitofilosofialla voidaan lisätä asukkaiden elämänlaatua vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa

– Pitkäaikaishoidon rakenne on rajussa muutoksessa. Esimerkiksi Tampereella kaupunki muuttaa vauhdilla geriatrisia sairaalapaikkoja tehostetun palveluasumisen paikoiksi. Myös vanhainkotiosastot on tarkoitus muuttaa tehostetuksi palveluasumiseksi. Samalla kasvaa paine uusien sisältöjen luomiseen. Palvelutalossa ei yksinkertaisesti voida toimia sairaalan hoitokonseptilla. Tätä on valitettavasti aiemmin yritetty, toteaa gerontologian tohtoriopiskelija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta.

– Nyt on korkea aika miettiä, mistä vanhojen ihmisten tehostetussa palveluasumisessa lopulta on kysymys. Palveluiden piirissä ollaan ennen kaikkea ikääntymiseen liittyvän toimintakyvyn alenemisen vuoksi. Siksi palveluasumisen tarkoitus ei voi olla hoitaminen, sillä vanhuutta ei voi hoitaa. Järjestelmän tehtävä onkin tukea ihmistä vanhuuden elämisessä, Pirhonen jatkaa.

Nursing Philosophy -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan Pirhonen soveltaa arvostetun nykyfilosofin Martha C. Nussbaumin teoriaa hyvän elämän edellytyksistä suomalaiseen palvelutalokontekstiin.

Pirhosen mukaan Nussbaumin listaus hyvän elämän edellytyksistä on hieno esimerkki siitä, kuinka filosofiaa voisi suoraan hyödyntää palveluasumisen sisällöntuottamisessa. Filosofin listaamia hyvän elämän osatekijöitä voidaan alkaa pohtia jokaisessa palvelutalossa; kuinka me voimme tukea omia asukkaitamme esimerkiksi osallisuuteen ja oman ympäristön kontrolliin juuri näissä olosuhteissa? Tällä tavoin sisältöjä tuotettaessa asukas myös varmasti pysyy toiminnan kehittämisen keskiössä.

– Pitkäaikaishoidon rakennemuutos jää tyhjäksi ilman asennemuutosta. Meidän pitää kaikin keinoin pyrkiä hoitokulttuurista kohti hyvinvointikulttuuria, jossa varsinainen hoito nähdään vain yhtenä hyvinvoinnin osatekijänä. Siinä tarvitaan meitä kaikkia. Jokainen voisi harkita vaikkapa palvelutalovapaaehtoiseksi ryhtymistä, Pirhonen toivottaa.

Alkuperäinen artikkeli: Dignity and the Capabilities approach in long-term care for old people. Nursing Philosophy. doi: 10.1111/nup.12057. http://onlinelibrary.wiley.com/enhanced/doi/10.1111/nup.12057/

Yhteydenotot: YTM, tohtoriopiskelija Jari Pirhonen, jari.pirhonen@uta.fi, p. 0417885478.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae