Siirry pääsisältöön

Tutkimusjulkaisu: Hoidetut kadut ja hyvät valot auttavat iäkkäitä liikkumaan

Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtorikoulutettava Johanna Eronen selvitti syitä, jotka estävät tai vaikeuttavat iäkkäiden henkilöiden tavanomaista ulkona liikkumista, kuten esimerkiksi kävelylenkkeilyä ja kaupassa käyntiä.

– Kyllähän minä haluaisin liikkua enemmän, mutta kun en pysty, moni iäkäs henkilö toteaa. Tätä tuntemusta kutsutaan tyydyttämättömäksi liikunnan tarpeeksi. Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin syitä, jotka estävät tai vaikeuttavat iäkkäiden henkilöiden tavanomaista ulkona liikkumista, kuten esimerkiksi kävelylenkkeilyä ja kaupassa käyntiä.

Tutkimukseen osallistui 848 Jyväskylässä ja Muuramessa asuvaa 75–90-vuotiasta henkilöä. Tutkimuksen mukaan yleisimpiä esteitä olivat huono sää, liukkaat kadut, kivut, sairaudet, pimeys sekä kaatumisen pelko.

– Aktiivisesti liikkuvat henkilöt, joiden toimintakyky oli hyvä, raportoivat hyvin vähän esteitä ja ne useimmiten liittyivät ainoastaan sääolosuhteisiin, Johanna Eronen Gerontologian tutkimuskeskuksesta kertoo.

Kivuista ja sairauksista kärsivät henkilöt raportoivat huonon sään ja liukkauden lisäksi myös turvattomuutta sekä kaatumisen pelkoa, ja heillä tyydyttämättömän liikunnan tarpeen kokemus oli yleisempi. Tyydyttämätön liikunnan tarve oli kuitenkin kaikkein yleisintä niillä henkilöillä, jotka kertoivat kipujen, sairauksien ja väsymyksen estävän ulkona liikkumisen, mutta jotka eivät raportoineet ulkoympäristöön liittyviä esteitä.

– Vähäinen määrä koettuja esteitä voi olla merkki joko hyvästä toimintakyvystä tai siitä, että henkilön liikkumiskyky on niin heikko, ettei ulkoilu enää onnistu juuri lainkaan, Eronen toteaa.

Iäkkäiden henkiöiden liikuntamahdollisuuksia voidaan lisätä tunnistamalla ulkona liikkumisen esteitä.

– Esteitä voidaan vähentää esimerkiksi parantamalla katujen kunnossapitoa ja valaistusta. Myös ulkoilukaveri auttaa sellaista henkilöä, jolla on vaikeuksia liikkua ulkona yksin.

Tutkimustulokset on julkaistu alan kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä Preventive Medicinessä.

Gerontologian tutkimuskeskus on Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen tutkimuskeskus, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ikääntymisestä, osallistuu yliopistokoulutukseen ja vahvistaa alan asiantuntemusta.

Lisätietoja:

Tohtorikoulutettava Johanna Eronen, p. 040 805 3550, johanna.eronen@jyu.fi

Eronen J, von Bonsdorff M, Törmäkangas T, Rantakokko M, Portegijs E, Viljanen A, Rantanen T. Barriers to outdoor physical activity and unmet physical activity need in older adults. Preventive Medicine 2014, DOI: 10.1016/j.ypmed.2014.07.020.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae