Siirry pääsisältöön

Tutkimusjulkaisu: Hyvä asuintalon suunnittelu mahdollistaa ikääntyneiden liikkumisen ulkona

Tuore Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettu tutkimus osoittaa, että asuintaloon liittyvät ympäristön esteet, kuten portaat ja painavat ovet, heikentävät mahdollisuuksia liikkua ulkona päivittäin erityisesti ikääntyneillä, joilla on heikentynyt liikkumiskyky. Terveyden ja toimintakyvyn säilymisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että ikääntyneet pääsevät vaikeuksitta ulos kodistaan.

Tiedetään, että ikääntyneiden henkilöiden liikkuminen ulkona lisää oleellisesti heidän fyysistä aktiivisuuttaan ja mahdollistaa osallistumisen merkitykselliseen toimintaan, yliopistotutkija Erja Portegijs selittää.

Tutkimukseen osallistui 836 henkilöä Jyväskylän ja Muuramen alueelta. Tutkittavat olivat 75-90-vuotiaita ja heitä haastateltiin kotona. Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään liikkumiskykytestin perusteella. Lisäksi heiltä kyseltiin, kokivatko he asuintalon sisäänkäyntiin liittyviä esteitä, jotka hankaloittivat heidän liikkumistaan, ja haastattelija arvioi rakennussäädöksiin perustuvan objektiivisen mittarin avulla sisäänkäynnin esteettömyyttä.

Heikompi liikkumiskyky vähensi todennäköisyyttä, että henkilö liikkuu päivittäin ulkona. Lisäksi ulkona liikkumisen todennäköisyys laski entisestään, mikäli henkilö raportoi kokevansa ympäristön esteitä asuntonsa sisäänkäynnissä. Sama oli myös todettavissa objektiivisella mittarilla, eli silloin kun haastattelija arvioi asuintalon sisäänkäynnissä olevan keskimääräistä enemmän esteitä.

Henkilöt, jotka asuivat sellaisessa talossa jossa oli keskimäärästä vähemmän esteitä, mutta joilla oli heikompi liikkumiskyky, liikkuivat yhtä todennäköisesti ulkona päivittäin kuin he, joilla oli parempi liikkumiskyky.

–        Tämä osoittaa, että hyvällä ympäristösuunnittelulla on liikkumista mahdollistava vaikutus erityisesti liikkumiskyvyn heikentyessä, Portegijs toteaa.

Tutkimustulokset on julkaistu alan kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä Archives of Gerontology and Geriatrics 19.11.2016.

Lisätietoja:

Yliopistotutkija Erja Portegijs, puh. 040 481 4347, erja.portegijs@jyu.fi

Portegijs E, Rantakokko M, Viljanen A, Rantanen T, Iwarsson S. Perceived and objective entrance-related environmental barriers and daily out-of-home mobility in community-dwelling older people. Archives Gerontology and Geriatrics 2017;69:69-76. doi: 10.1016/j.archger.2016.11.011

Tutkimusta rahoittivat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen Akatemian Asumisen Tulevaisuus (ASU-LIVE) tutkimusohjelma.

Gerontologian tutkimuskeskus GEREC on Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen tutkimuskeskus, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ikääntymisestä, osallistuu yliopistokoulutukseen ja vahvistaa alan asiantuntemusta.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae