Siirry pääsisältöön
Miehet Vanhenevat Nopeammin Kuin Naiset, Mutta Nuorempi Sukupolvi Kuroo Eroa Umpeen

Miehet vanhenevat nopeammin kuin naiset, mutta nuorempi sukupolvi kuroo eroa umpeen

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että miehet vanhenevat biologisesti nopeammin kuin naiset. Havaittua sukupuolieroa selittää osittain miesten yleisempi tupakointi ja suurempi kehon koko.

Suomessa naiset elävät keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin miehet. Sukupuoliero oli suurimmillaan 1970-luvulla, jolloin naisten elinajanodote oli lähes 10 vuotta suurempi kuin miesten. Viime vuosikymmenten aikana ero on kuitenkin vähitellen kaventunut. Sukupuolten välinen ero on nähtävissä myös biologisessa ikääntymisnopeudessa, kuten Jyväskylän yliopiston äskettäin julkaistussa tutkimuksessa selviää.

Tutkimuksessa selvitettiin, onko miesten ja naisten välillä havaittavissa ero biologisessa ikääntymisnopeudessa ja selittävätkö elintapoihin liittyvät tekijät mahdollisia eroja. Eroja tarkasteltiin nuorilla ja vanhemmilla aikuisilla.

Biologisen ikääntymisen mittareina käytettiin useita epigeneettisiä kelloja, joiden avulla elinikään yhteydessä olevia tekijöitä voidaan tutkia jo henkilöiden elinaikana. Epigeneettisten kellojen avulla henkilön biologista ikää voidaan arvioida verinäytteestä eristetyn DNA:n metylaatiotasojen perusteella.

– Tutkimuksessa havaittiin, että miehet olivat biologiselta iältään vanhempia kuin naiset, ja sukupuoliero oli merkittävästi suurempi vanhemmilla tutkittavilla, kertoo GERECin väitöskirjatutkija Anna Kankaanpää liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Miesten yleisempi tupakointi selitti sukupuolieroa vanhemmilla muttei nuoremmilla kaksosilla. Lisäksi miesten suurempi kehon koko selitti pienen osan sukupuolierosta molemmissa ikäryhmissä.

– Havaitsimme biologisessa ikääntymisnopeudessa sukupuolieron, jota elintapoihin liittyvät tekijät eivät selittäneet, Kankaanpää sanoo.

– Vastaava ero havaittiin myös vertailtaessa samassa ympäristössä kasvaneita vastakkaista sukupuolta olevia kaksossisaruksia toisiinsa. Eroa saattaa selittää esimerkiksi sukupuolierot geneettisissä tekijöissä ja naissukupuolihormoni estrogeenin suotuisat vaikutukset terveydelle, Kankaanpää jatkaa.

Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään biologiseen vanhenemiseen ja eliniän odotteeseen liittyviä elintapatekijöitä ja sukupuolieroja. Tulokset viittaavat siihen, että tupakoinnin väheneminen miehillä osin selittää, miksi sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on kaventunut viime vuosikymmenten aikana.

Tutkimus toteutettiin Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen yhteistyönä. Tutkittavat olivat suomalaisen kaksoskohortin nuorempia (21‒42-vuotiaita) ja vanhempia (50‒76-vuotiaita) kaksosia. Tutkittavien elintapoihin liittyviä tekijöitä eli koulutusta, painoindeksiä, tupakointia, alkoholinkäyttöä ja fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselylomakkeilla.

AGE-X-tutkimusprojektia johtaa akatemiatutkija Elina Sillanpää. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutettava projekti toteutetaan yhteistyössä Suomen Molekyylilääketieteen instituutin ja Jyväskylän yliopiston Ihmistieteiden Metodikeskuksen (IHME) kanssa. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, EC GenomEUtwin projekti sekä Sigrid Juseliuksen, Yrjö Jahnssonin ja Juho Vainion säätiöt.

Alkuperäisjulkaisu:

Anna Kankaanpää, Asko Tolvanen, Pirkko Saikkonen, Aino Heikkinen, Eija Laakkonen, Jaakko Kaprio, Miina Ollikainen & Elina Sillanpää. Do Epigenetic Clocks Provide Explanations for Sex Differences in Life Span? A Cross-Sectional Twin Study. The Journals of Gerontology: Series A. 2022;77(9): 1898–1906. https://doi.org/10.1093/gerona/glab337

Lisätietoa:

Anna Kankaanpää
väitöskirjatutkija
anna.k.kankaanpaa@jyu.fi
+358 40 589 5977

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae