Siirry pääsisältöön

Tutkimusjulkaisu: Palveluasuminen yleistyy mutta hoitaa harvoin elämän loppuun saakka

Tehostettu palveluasuminen on kasvattanut asemaansa vanhainkodin kustannuksella vanhuusiän pitkäaikaishoidossa. Vanhainkodit ja erityisesti palveluasumisyksiköt eivät kuitenkaan usein kykene hoitamaan asukkaita heidän elämänsä loppuun saakka,vaan heidät siirretään muuhun hoitopaikkaan ennen kuolemaa. Asia käy ilmi Tampereen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa.

– Moni koki useita siirtymiä hoitopaikasta toiseen viimeisenä elinvuotenaan. Puolet vanhoista ihmisistä kuoli terveyskeskuksen vuodeosastolla. Toiseksi yleisin kuolinpaikka oli yleissairaala ja kolmanneksi yleisin koti, tutkijat kertovat.

Kokonaisuutena yli 70-vuotiaiden kodin ulkopuolisen pitkäaikaishoidon käyttö kahtena viimeisenä elinvuotena lisääntyi vuosina 1998–2008. Valtaosa iäkkäistä ihmisistä asuu kuitenkin kotonaan, ja hoitopaikassa oleminen on yleisempää vasta kolmen viimeisen elinkuukauden aikana. Kun hyvin vanhojen ihmisten määrä kasvaa lähivuosina nopeasti, lisääntyy myös pitkäaikaishoidon tarve.

Eri hoitomuotojen kustannusten vertaaminen on vaikeaa, sillä niiden yksikkökustannukset sisältävät erilaisia kustannuseriä. Lisäksi eri tahojen rahoitusvastuu eroaa palveluittain.

– Kun kustannukset laskettiin kiintein hinnoin, pitkäaikaishoidon kustannukset palvelun käyttäjää kohti pienenivät tutkimusaikana, tutkijat sanovat.   

Terveystieteiden yksikön ja Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimuksessa selvitettiin yli 70-vuotiaiden pitkäaikaishoidon käyttöä ja kustannuksia kahtena viimeisenä elinvuotena sekä sitä, missä määrin vanhoja ihmisiä hoidetaan pitkäaikaishoidossa elämän loppuun saakka. Tutkimuksen rahoitti Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS).

Tutkimusjoukkoon kuului 316 639 henkilöä, jotka olivat kuolleet vuosina 1998–2008.  Tutkittavat olivat 70-vuotiaita tai vanhempia. Pitkäaikaishoidon käyttöä, kustannuksia ja siirtymiä tutkittiin kahden viimeisen elinvuoden ajalta.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekistereistä. Tutkittavat palvelut olivat terveyskeskuksen vuodeosasto, jos hoito kesti yli 90 päivää, vanhainkoti ja tehostettu palveluasuminen.

Tutkimuksen tiedot:

Forma Leena, Jylhä Marja, Aaltonen Mari, Raitanen Jani ja Rissanen Pekka (2012): Vanhuuden viimeiset vuodet – pitkäaikaishoito ja siirtymät hoitopaikkojen välillä. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisuja 69. Sastamala.

Lisätietoja:
Leena Forma, 040 190 1604, leena.forma@uta.fi

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae