Siirry pääsisältöön

Akatemian kärkihankerahoitusta Jyväskylän yliopistoon

Monika von Bonsdorffin (terveystieteiden laitos) pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjien eläkkeelle siirtymisen haasteita käsittelevässä hankkeessa kehitetään sovellus, jolla voidaan lisätä yrittäjien tietoutta asiasta, optimoida heidän eläkkeelle siirtymistään ja turvata työpaikkojen säilyminen.

Suomen Akatemia on valinnut 101 tutkimushanketta rahoitettavaksi Tutkimuksella eteenpäin -kärkihankerahoituksella. Jyväskylän yliopistossa rahoitusta sai 5 hanketta, noin 300 000 euroa kuhunkin hankkeeseen.

Lotta-Riina Sundbergin (bio- ja ympäristötieteiden laitos) hankkeessa etsitään uusia biologisia menetelmiä tautien torjuntaan kalanviljelyssä.

Monika von Bonsdorffin (terveystieteiden laitos) pienten ja keskisuurten yritysten yrittäjien eläkkeelle siirtymisen haasteita käsittelevässä hankkeessa kehitetään sovellus, jolla voidaan lisätä yrittäjien tietoutta asiasta, optimoida heidän eläkkeelle siirtymistään ja turvata työpaikkojen säilyminen.

Saara Jäntin (kielten laitos) hankkeessa teatteritoiminnasta kehitetään kuntoutujalähtöistä, työllistävää mallia yhteistyössä asumispalveluja mielenterveyskuntoutujille tarjoavan yrityksen kanssa.

Gerrit Groenhof (kemian laitos) aikoo kehittää hankkeessaan uudenlaisen hyvin tarkkoihin fysikaalisiin proteiinimalleihin perustuvan tietokoneohjelmiston, jonka avulla tutkijat voivat optimoida fluoresoivia proteiineja elävien solujen korkean resoluution kuvantamista varten.

Tero Heikkilän (fysiikan laitos) projektissa tutkitaan uuden sähkömagneettisen säteilyn ultraherkän ilmaisimen hyödyntämispotentiaalia. Tarkoitus on luoda tiekartta, joka määrittää miten tämä teknologia saataisiin tutkimushankkeesta erilaisiin hyödyntämiskohteisiin, avaruusteleskoopeista lämpökamerakuviin ja materiaalien karakterisointiin.

Kärkihankerahoitus on hallitusohjelmassa Suomen Akatemian kautta jaettavaksi osoitettu rahoitusmuoto, jolla vahvistetaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä edistetään tutkijoiden aktiivista yhteistyötä tutkimuksen hyödyntäjien kanssa. Akatemian kärkihankerahoitus on yhteensä 30 miljoonaa euroa. Sillä tuetaan erityisesti nuoren tutkijasukupolven tutkijoita, joiden tutkimushankkeet on jo todettu aiemmassa vertaisarvioinnissa tieteellisesti korkeatasoisiksi.

Rahoitusta saaneet hankkeet

www.aka.fi/karkihanke

Lisätietoja:

Akatemiatutkija Lotta-Riina Sundberg, puh. 040 805 3931, lotta-riina.sundberg@jyu.fi

Akatemiatutkija Monika von Bonsdorff, puh. 040 805 4616, monika.bonsdorff@jyu.fi

Tutkijatohtori Saara Jäntti, puh. 040 805 3180, saara.j.jantti@jyu.fi

Akatemiatutkija Gerrit Groenhof, puh. 040 805 4664, gerrit.x.groenhof@jyu.fi

Professori Tero Heikkilä, puh. 040 805 4804, tero.t.heikkila@jyu.fi

Ylijohtaja, tutkimus Riitta Maijala, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
Yksikön johtaja Arja Kallio, Suomen Akatemia, p. 029 533 5037, etunimi.sukunimi (at) aka.fi

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae