Siirry pääsisältöön

Suomen Akatemialta rahoitusta Marja Jylhän ja Riku Nikanderin hankkeille

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen kahdelle GERECn piirissä toteutettavalle tutkimushankkeelle vuosiksi 2014-2019

Marja Jylhä (Tay, terveystieteiden yksikkö): ”Mitä pitkäikäisyyden vallankumous merkitsee terveys- ja sosiaalipalvelulle?”

Iäkkäät ihmiset tarvitsevat enemmän terveys- ja sosiaalipalveluja kuin nuoret, mutta tarve myös keskittyy viimeisiin elinvuosiin. Nykyinen ennennäkemätön vanhuusiän kuolleisuuden lasku johtaa yleistyvään pitkäikäikäisyyteen. Kuolema siirtyy yhä korkeampaan ikään. Hyvin vanhojen ikäryhmien toimintakyvyn ja terveyden kehitystä tunnetaan kuitenkin huonosti. Samanaikaisesti palvelurakenne on nopeasti muuttumassa, ja pitkäaikaishoito siirtyy vanhainkodeista ihmisten omiin koteihin ja palveluasuntoihin. Tässä hankkeessa tutkimme yleistyvän pitkäikäisyyden ja palvelumuutoksen vaikutuksia sairaalahoidon ja pitkäaikaishoidon käyttöön ja kustannuksiin. Tulevien tarpeiden ennustamiseksi tutkimme myös 90-vuotiaiden ja sitä vanhempien toimintakyvyn kehitystä ajassa ja palvelujen tarpeen yksilöllisiä ennustajia. Käytämme kahta suurta aineistoa, COCTEL -aineistoa ja Tervaskannot 90+ -aineistoa. Tuloksia voidaan käyttää palvelujärjestelmän parantamiseen ja tulevaisuuden parempaan suunnitteluun.

Riku Nikander (JY, Gerocenter): ”Terveysneuvonta iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden ja elinpiirin laajuuden edistämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä”

Terveyskioski on ostoskeskuksessa toimiva terveydenhoitajavetoinen uusi matalan kynnyksen perusterveydenhuollon palvelu, jota on kokeiltu Suomessa muutamalla paikkakunnalla. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää terveyskioskissa toteutetun terveysneuvonnan ja siihen liittyvän liikuntaharjoittelun vaikuttavuutta iäkkäiden fyysiseen aktiivisuuteen, elinpiirin laajuuteen, toimintakykyyn kaatumisten ehkäisyyn. Tutkimuksen uutuus on väestön keskuudessa toteutettu käytännöllinen tutkimus, jossa selvitetään terveysneuvonnan vaikuttavuutta sekä elinpiirin laajentumiseen että kaatumisten ehkäisyyn.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae