Etsimme osallistujia älypuhelinsovellusta testaavaan tutkimukseen Haluatteko olla kehittämässä ja testaamassa päivittäisiä kokemuksia ja tiedonkäsittelytoimintoja mittaavaa älypuhelinsovellusta? Etsimme yli 65-vuotiaita aikuisia Jyväskylän alueelta mukaan FLORA-pilottitutkimukseen. Mitä tarjoamme? Mahdollisuuden kokeilla uutta älypuhelinsovellusta ja vaikuttaa sen kehittämiseen erityisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmään sopivaksi Tiedonkäsittelytoimintoja aktivoivia…
GEREC yliopistoharjoittelijan silmin
Kirpeä tuuli kieputtelee ruskan värjäämiä lehtiä ympäriinsä. Keväällä aloittamani työharjoittelu Gerontologian tutkimuskeskuksessa valmistui tämän syksyn alussa. Matkalle on mahtunut opettavaisia työtehtäviä ja havaintoja gerontologiasta tieteenalana. Jakson aikana käsitykseni gerontologiasta ei varsinaisesti muuttunut mutta sanoisin sen täydentyneen ja herättäneen mielessäni uusia…
GEREC:in nuoret tohtorit mukana Jyväskylän yliopiston promootiossa
Jyväskylän yliopiston XI promootio järjestettiin helteisenä toukokuun viikonloppuna Jyväskylän yliopiston kauniilla kampuksella sekä Paviljongissa. GEREC:in tutkijoita osallistui viikonlopun juhlallisuuksiin monissa eri rooleissa. Tutkijatohtorit Anna Tirkkonen ja Tiina Savikangas saivat kokea unohtumattoman tohtoripromootion pian väitöksen jälkeen. Jyväskylän yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteinen…
GEREC News puolivuotisjulkaisu on luettavissa
Vuoden 2023 ensimmäinen GEREC news puolivuotisjulkaisu on julkaistu! Lisätäksemme toimintamme näkyvyyttä ja tiedottamista kokoamme tutkimuskeskuksen toimintaa yhteen kaksi kertaa vuodessa julkaistavaan GEREC news puolivuotisjulkaisuun. Vuoden 2023 ensimmäinen puolivuotisjulkaisu sisältää tutkimuskeskuksen uutisia ajalta joulukuu 2022 - toukokuu 2023. Monipuolisen tutkijayhteisömme artikkelit,…
Välimatkat liikuntapaikoille eivät ole este liikunnallisille iäkkäille ihmisille
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehty tutkimus osoitti, että enemmän liikkuvat ikääntyneet henkilöt käyvät monenlaisilla liikuntapaikoilla, joiden sijainti voi olla melko kaukana kotoa. Tutkimus osoitti, että liikunnalliset ikääntyneet henkilöt käyvät sekä sisäliikunta- että ulkoliikuntapaikoissa, jotka voivat sijaita melko kaukana…
Keskiaikuisuus on seesteistä aikaa – mielen hyvinvointi säilyy varsin hyvänä läpi aikuisuuden
Gerontologian tutkimuskeskuksessa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että kokonaisvaltainen mielen hyvinvointi on varsin pysyvää keskiaikuisuudesta myöhäisaikuisuuden alkuun eli ikävuosien 42 ja 61 välillä. Mielen hyvinvointi voi toimia yksilöiden voimavarana tukea ja huolehtia myös muiden hyvinvoinnista. Aikuisuuden, erityisesti myöhäisaikuisuuden,…
Naisten varhaisaikuisuudessa harrastama raskas säännöllinen liikunta voi lisätä virtsan- ja ulosteenkarkailun riskiä keski-iässä
Tuoreen Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan keski-ikäisten naisten varhaisaikuisuuden fyysisellä aktiivisuudella on yhteys lantionpohjan toimintahäiriöiden oireisiin. Lantionpohjan toimintahäiriöiden esiintyvyydet kasvavat naisen lähestyessä vaihdevuosi-ikää. Hormonaalisten muutosten lisäksi lantionpohjan toimintahäiriöiden syntyyn vaikuttavat useat seikat, kuten sidekudosten luonnollinen ikääntyminen, raskaudet ja synnytykset, elämäntavat…
Juho Vainion Säätiö myönsi apurahoja viidelle GERECin tutkijalle vuodelle 2023
Juho Vainion säätiö on myöntänyt apurahoja viidelle GERECin tutkijalle Jyväskylään vuodelle 2023: Tiina Föhrille myönnettiin 25 000 euroa tutkimukseen biologisen ikääntymisen yhteydestä toimintakykyyn ja kuolleisuuteen. Enni-Maria Hietavalalle myönnettiin 25 000 euroa tutkimukseen ” ”Syömiskäyttäytyminen, fyysinen aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi taistelussa hormoneja ja…