Siirry pääsisältöön
Seniorikeskuksesta Yliopistoon

Seniorikeskuksesta yliopistoon

Ensiksi tarkennus: tämä kirjoitus ei pohjaudu seniorikeskuksen ikääntyneen asukkaan kokemuksiin yliopisto-opintojen aloittamisesta – mikä myös olisi aivan mahdollinen ja kiinnostava aihe – vaan omiin kokemuksiini seniorikeskuksen palveluksesta yliopiston työntekijäksi siirtymisestä, joka tapahtui viime lokakuussa. Pohdin, mitä etua ja ehkäpä haittaa gerontologian tutkijalle on siitä, että työuran varrelle kertyy sekä tutkimustyötä että vanhuspalvelujärjestelmässä tehtävää työtä. Entä millaisena näyttäytyy ikääntyvien hoivan ja sen tutkimuksen suhde, kun sitä katsoo hiljattain hoivapalveluissa työskennellyt tutkija? Kirjoitukseni pohjautuu Akavan sairaanhoitajien ja Tajan seminaarissa ”Terveystieteellinen tutkimus Suomessa: tutkijoita ja tuloksia” pitämääni esitykseen.

Esityksessäni kannustin käytännön tuntijoita tutkimuksen pariin, sillä olen kokenut, että käytännön työn tuntemuksen kautta saa paljon arvokasta tutkijan työssä hyödynnettävää tietoa ja taitoa. Tällaista on ainakin substanssin ja palvelujärjestelmän tuntemus asiakkaiden ja ammattilaisten näkökulmasta. Tiimityössä harjaantuneet yhteistyötaidot samoin kuin asiakastyössä kehittyneet vuorovaikutukselliset valmiudet voivat olla hyödyksi myös tutkimukseen liittyvässä yhteistyössä ja tutkittavia kohdattaessa. Motivaatio tehdä tutkimusta saattaa syntyä juuri käytännön työstä ja siinä koetuista onnistumisista ja ristiriidoista. Löysin myös tutkimustietoa siitä, että esimerkiksi psykososiaalista tukea tarjoavan sairaanhoitajan työ ja laadullisia tutkimushaastatteluja tekevän tutkijan työ ovat itse asiassa lähellä toisiaan (Brunero ym. 2015).

Ajattelen itse niin, että aivan samoin kuin käytännön vanhustyö ja sen johtaminen ovat saman, yhteisen työn eri työnjaollisia tehtäviä myös samaan substanssiin kohdistuva tutkimus voidaan nähdä osana tätä yhteistä työtä tai sen jatkumoa.

Väitöskirjani Vanhushoivapolitiikan uusfamilismi lähestymistapa, Dorothy Smithin kehittämä institutionaalinen etnografia (Smith 2005), on esimerkki tutkimuksellisesta lähestymistavasta, jossa toimintapaikalla arjen käytäntöjen keskellä on erityisen suurta hyötyä. Tällöin tutkimusideoita on mahdollista tuottaa aidoista kokemuksista ja tilanteista sekä käytännön arjen kannalta merkityksellisistä asioista, ilman että erilaiset institutionaalisen etnografian termein ”hallintakoneiston” mekanismit ohjailevat ja tuottavat niitä. On tärkeää, että tutkijalla on pääsy siihen mitä todella tapahtuu. Väitöskirjani aihe, omaisettomien vanhojen ihmisten asema, syntyi myös juuri näin, työvuosien varrella tekemistäni huomioista.

Oma taustani on sellainen, että kun väitöskirjani vuonna 2018 valmistui, olin jo kokenut tutkimustyön ja palvelujärjestelmässä tehtävän työn yhdistäjä. Olin jo vuosia työskennellyt seniorikeskuksessa palvelupäällikön tehtävässä, ja tehnyt väitöstutkimusta päivätyön ohessa. Seniorikeskukseen siirryin aikoinaan tutkimus- ja kehittämistyöstä, jonka ohessa olin hiukan yrittänyt tehdä työvuoroja vanhusten hoivatyössä. Väitöksen jälkeen palasin työhöni seniorikeskukseen, mutta hyvin pian aloin kaivata myös tutkimuksen tekemistä. Vuosi sitten, puolitoista vuotta väitöksestäni, koronan mullistaessa maailmaa ja kirkastaessa olennaista päätin laittaa hakemuksen vireille. Ja täällä olen nyt, työvapaalla seniorikeskuksesta gerontologisen tutkimuksen parissa, Vanheneminen ja sosiaalinen hyvinvointi (SoWell) -hankkeessa .

SoWell-hankkeessa olemme syksystä alkaen analysoineet koronapandemian aikana kerättyä yli 65- vuotiaita haastattelemalla kerättyä aineistoa. Osa haastatelluista asui palvelutalossa, osa kotona. Haastatellut kertoivat elämästään ja hyvinvoinnistaan pandemian aikana. Haastattelujen aikaan työskentelin itse vielä seniorikeskuksessa. Kertomusten lukeminen on monesti muistuttanut kohtaamisistani seniorikeskuksessa pandemia-aikana. Samalla vanhuspalveluihin kohdistuneet ohjeistukset, joita itsekin olin toimeenpanemassa, ja niiden vaikutukset ihmisten arkeen avautuivat uudella tavalla. Asioiden tuntemisella käytännön työn kautta lienee sekä etunsa asioiden syvemmässä ymmärtämisessä että toki myös vaaransa niiden väärintulkinnassa, kun kyse kuitenkin on eri kertomuksista ja tilanteista. On pohdittava ja reflektoitava, tunnistettava ja tuotava esiin oma positio, sidokset ja taustaoletukset. On irrottauduttava ja kunnioitettava tutkijan vapautta.

Läheltä käytännön vanhustyötä tutkimustyöhön tulleelle gerontologinen tutkimus näyttäytyy ensiarvoisen tärkeältä niin hoivan ja palveluiden kehittämisen kuin vanhustyön ja vanhuuden julkisuuskuvankin takia. Mediassa vanhusten hoivatyö on usein esillä kielteisessä valossa vahvistaen yksipuolista (ankeaa) kuvaa vanhoista ihmisistä ja heidän elämästään hoivakodeissa tai yksin kodeissaan. Vanhustyön onnistumiset esitetään usein poikkeuksellisina sankaritarinoina, ja epäonnistumiset puolestaan saavat aikaan vihatulvan sosiaalisessa mediassa. Näen asian niin, että onnistumisia tapahtuu ja haasteita kohdataan kaikkialla missä tehdään ihmislähtöistä vanhustyötä. Ihmiset haluavat yleensä tehdä (vanhus)työnsä hyvin, oli kyse sitten hoitajista tai johtajista. Olisi tärkeää, että onnistumisista voitaisiin iloita ja ottaa mallia ja että myös epäkohtia voitaisiin ratkoa yhdessä. Tällainen kehittämisen kannalta rakentava julkinen keskustelu on kuitenkin hankalaa kärjistyneiden mielipiteiden takia. On tärkeää, että tutkimus tekee näkyväksi vanhojen ihmisten elämäntilanteita, hyvinvointia, toimijuuden mahdollisuuksia ja niiden esteitä, tuottaa tietoa vanhustyöstä, rakenteista ja myös rahoituksesta, jonka riittämättömyyteen monet ongelmat ovat juurtuneet (Vaarama & Jylhä 2020).

Meitä tutkimustyön ja käytännön työn limittäjiä on monia, mikä liittyy varmasti siihen, että monilla sosiaali- ja terveystieteellistä tutkimusta tekevillä on pohjakoulutuksena sote-alan ammatillinen koulutus. Ehkäpä voimme osaltamme tuoda tiedeyhteisöön sellaista tietotaitoa, joka on avuksi tutkimuksen ja käytännön välisen kuilun madaltamisessa.

Kirjoittaja Päivi Ahosola työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa.

 

Lähteet

Brunero SJ, Jeon YH & Foster K (2015) The journey of positioning self as both mental health nurse and qualitative researcher: a critical reflection. Psychiatric and Mental Health Nursing 22(7), 543-548.

Smith DE (2005) Institutional Ethnography. A Sociology for People. The Gender Lens Series. Lanham: AltaMira Press.

Vaarama M & Jylhä M (2020) Syrjintä pois ja palvelut kuntoon – kohti tietoon perustuvaa ikääntymispolitiikkaa. Gerontologia 34(4), 317-322.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae