Siirry pääsisältöön

Ikääntyvän maahanmuuttajan arki

Ikääntyvän maahanmuuttajan arki

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan millaista ikääntyvän maahanmuuttajan arkipäivä suomalaisessa yhteiskunnassa on, mikä merkitys sukupolvien välisillä suhteilla ja ylirajaisilla verkostoilla on arjen sujumisen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta. Lisäksi tarkastellaan millaisia palveluita ikääntyvät maahanmuuttajat käyttävät. Tutkimus on etnogerontologinen.

Tutkimuksen aineisto koostuu haastatteluaineistosta, jossa on haastateltu sekä ikääntyviä maahanmuuttajia että heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Lisäksi aineistona ovat muistiot Tukea- ja toimintakykyä ikääntyvän maahanmuuttajan arkeen -projektin  tiimipalavereista vuosilta 2009, 2010 ja 2011, sekä palveluohjaajien haastatteluja.

Tutkimus tuottaa tietoa ikääntyvän maahanmuuttajan arjen kulusta ja kotoutumisen kannalta merkittävistä tekijöistä. Tieto hyödyttää tulevaisuudessa yhä monimuotoistuvan vanhusväestön kanssa työtä tekeviä tahoja kuten hoito- ja sosiaalialan työntekijöitä. Lisäksi se antaa uutta tietoa ikääntyvien maahanmuuttajien elämästä ja auttaa ohjaamaan resurssien suuntaamista oikea-aikaisesti ja oikeisiin kohtiin, jotta ikääntyvät maahanmuuttajat voisivat ja osaisivat käyttää tarjolla olevia palveluita ja ylläpitää toimintakykyään mahdollisimman pitkään.

Tutkimusryhmä

Vastuullinen tutkija

FT Kirsi Lumme-Sandt, terveystieteen yksikkö, TaY (kirsi.lumme-sandt[at]uta.fi)

Tohtoriopiskelija

Sari Heikkinen, terveystieteen yksikkö, TaY (sari.johanna.heikkinen[at]uta.fi)

Julkaisut

Heikkinen, S. J. 2011. Exclusion of Older Immigrants from the Former Soviet Union to Finland: The Meaning of Intergenerational Relationships. Cross Cultural Gerontology 26(4): 379-395.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae