Siirry pääsisältöön

 

COSMOS-tutkimuksessa selvitetään yksilöllisen terveysneuvonnan ja liikuntaohjauksen vaikutuksia yli 65-vuotiaiden henkilöiden kaatumisten määrään ja elinpiirin laajuuteen. Lisäksi tarkastellaan terveysneuvonnan ja liikuntaohjauksen vaikutuksia kaatumistapaturmien määrään, fyysiseen aktiivisuuteen, toiminta- ja liikkumiskykyyn, elämänlaatuun, murtumariskiin, kaatumisen pelkoon, tasapainovarmuuteen, mielialaan, kognitioon ja asumismuotoon.

Tutkimuksen kokonaiskesto on neljä vuotta, minkä aikana tutkittaville tehdään terveystarkastus ja liikkumiskyvyn testaus Ylöjärven Terveyskioskilla tai Ylöjärven Lähitorilla yhteensä neljä kertaa: alkutilanteessa, vuoden kuluttua, kahden vuoden kuluttua ja neljän vuoden kuluttua. Tutkimukseen voivat osallistua 65-vuotta täyttäneet Pirkanmaalla asuvat henkilöt, joilla on lieviä liikkumiskyvyn vaikeuksia. Tavoitteena on saada tutkimukseen mukaan 450 osallistujaa.

Ensimmäisessä terveystarkastuksessa terveydenhoitaja varmistaa tutkittavien soveltuvuuden tutkimukseen. Lisäksi tarkistetaan pituus, paino, verenpaine, pulssi, sairaudet ja käytössä olevat reseptilääkkeet. Liikkumiskykytesteillä kerätään tietoa lihasvoimasta, tasapainosta, ketteryydestä ja kävelynopeudesta. Kyselylomakkeilla ja haastatellen kerätään tietoa elinpiirin laajuudesta, aiemmista kaatumisista ja kaatumistapaturmista, tasapainovarmuudesta, kaatumisen pelosta, murtumariskistä, elämänlaadusta, mielialasta, kognitiosta ja asumisjärjestelyistä. Kaikki tutkittavat käyttävät alkumittausten sekä vuoden ja kahden vuoden seurantamittausten jälkeen liikunta-aktiivisuusmittaria seitsemän päivän ajan. Lisäksi tutkittavat pitävät liikuntapäiväkirjaa ensimmäisen 12 kuukauden ajan ja kaatumispäiväkirjaa 24 kuukauden ajan.

Alkutestauksen jälkeen tutkittavat arvotaan sattumanvaraisesti liikuntaryhmään (225 hlö) ja rentoutusryhmään (225 hlö). Henkilökohtaisia neuvonta- ja ohjaustapaamisia on viisi ryhmästä riippumatta ja ne ajoittuvat yhden viikon sekä yhden, kolmen, kuuden ja 12 kuukauden päähän alkumittauksista. Liikuntaryhmäläisille tarjotaan yksilöllistä terveysneuvontaa ja liikuntaohjausta Otago-ohjelmaa soveltaen. Rentoutusryhmäläisille ohjataan rentoutusharjoittelua. Kaikki tapaamiset ovat yksilökäyntejä Ylöjärven Terveyskioskilla tai Lähitorilla.

Hankkeen tavoitteena on kehittää ja testata uutta matalan kynnyksen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumuotoa, joka mahdollistaa nopean ohjaus- ja neuvontapalvelujen piiriin pääsyn erityisesti haasteellisessa elämäntilanteessa oleville ikääntyville henkilöille.

Rahoittaja
Suomen Akatemia

Tutkijaryhmä
Vastuullinen tutkija

Professori Riku Nikander, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto (JY) ja GeroCenter säätiö, Jyväskylä

Käytännön toteutuksesta vastaava tutkija
Tutkijatohtori Johanna Edgren, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta

Senioritutkijat (JY)
Professori Taina Rantanen, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Professori Urho Kujala, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Yliopistotutkija Timo Törmäkangas, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Dekaani, prof. Ari Heinonen, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Professori Sarianna Sipilä, Gerontologian tutkimuskeskus, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Professori emeritus Lasse Kannas, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Yliopistotutkija Timo Rantalainen, Liikuntatieteellinen tiedekunta

Yhteistyökumppanit
Professori Robin Daly, Deakinin Yliopisto, Victoria, Australia
Erikoistutkija Saija Karinkanta, UKK-instituutti, Tampere
Ylilääkäri Pekka Kannus, UKK-instituutti, Tampere
Tutkimusjohtaja Harri Sievänen, UKK-instituutti, Tampere
Projektiasiantuntija Outi Teittinen, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu

Muut työntekijät
Tutkimusfysioterapeutti Eerika Tiirikainen, TtM
Tutkimusfysioterapeutti Paju Becker, TtM-opiskelija
Tutkimusfysioterapeutti Elina Ahlstedt-Kivelä, fysioterapeutti
Tutkimushoitaja Tiina Raittila, sairaanhoitaja
Tutkimushoitaja Laura-Emilia Vainio, terveydenhoitaja

Tutkimusjulkaisut
Edgren J, Karinkanta S, Rantanen T, Daly R, Kujala UM, Törmäkangas T, Sievänen H, Kannus P, Heinonen A, Sipilä S, Kannas L, Rantalainen T, Teittinen O, Nikander R. Counselling for physical activity, life-space mobility and falls prevention in old age (COSMOS): protocol of a randomised controlled trial. BMJ Open. 2019 Sep 24;9(9):e029682. doi: 10.1136/bmjopen-2019-029682.

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae