skip to Main Content
Terveystiedon Ymmärtäminen Tärkeää Iäkkäiden Ihmisten Arjessa

Terveystiedon ymmärtäminen tärkeää iäkkäiden ihmisten arjessa

Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan hyvä terveyden lukutaito tukee aktiivista elämänotetta vanhuudessa. Tutkimuksessa todettiin, että hyvä terveyden lukutaito auttoi aktiivisen elämänotteen säilyttämistä silloinkin, kun iäkkäällä ihmisellä oli useita sairauksia.

Aktiivisuus eri elämänalueilla kertoo iäkkään ihmisen mahdollisuudesta elää tavoitteidensa mukaista omannäköistä elämää ja sillä on merkitystä iäkkään ihmisen elämänlaadulle.

– Aikaisemmin muualla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että niillä iäkkäillä ihmisillä, joilla on hyvä terveyden lukutaito, on vähemmän kroonisia sairauksia. Havaitsimme saman asian, mutta lisäksi tutkimuksessamme selvisi, että hyvä terveyden lukutaito ennusti aktiivisena vanhenemista paremmin kuin sairauksien lukumäärä, yliopistonlehtori Johanna Eronen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.

Terveyden lukutaidolla tarkoitetaan ihmisen kykyä löytää, ymmärtää, hyödyntää ja arvioida terveyteen liittyvää tietoa. Se kertoo esimerkiksi siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa ihmisen on käyttää eri lähteistä tulevaa terveyteen liittyvää tietoa omasta terveydestä huolehtimiseen ja oikeanlaisten terveyspalvelujen löytämiseen tai ymmärtää terveydenhuollon ammattilaisten antamia ohjeita.

Terveyden lukutaidon merkitys korostuu erityisesti nyt, kun koronavirukseen liittyvää tietoa on liikkeellä runsaasti ja ihmisten täytyy tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan.

– Terveyteen liittyvän viestinnän pitäisi olla selkeää ja ymmärrettävää. Lisäksi olisi tärkeää, että iäkkäitä ihmisiä työssään kohtaavat terveydenhuollon työntekijät osaisivat arvioida asiakkaidensa terveyden lukutaidon tasoa, ja pystyisivät tarvittaessa käyttämään enemmän aikaa esimerkiksi itsehoito-ohjeiden läpikäymiseen asiakkaan kanssa, Eronen sanoo.

Tutkimuksessa oli mukana 948 Jyväskylässä asuvaa 75 –85-vuotiasta henkilöä. Gerontologian tutkimuskeskus GEREC on Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen vanhenemisen ja ikääntyvän yhteiskunnan tutkimuksen yhteenliittymä.

Tutkimusta ovat rahoittaneet European Research Council, Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö.

Alkuperäinen artikkeli:

Johanna Eronen, Leena Paakkari, Erja Portegijs, Milla Saajanaho & Taina Rantanen. Health literacy supports active aging. Preventive Medicine 2020 Nov. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33220399/

Lisätietoja: 

Yliopistonlehtori Johanna Eronen, johanna.eronen@jyu.fi, +358504781067

Back To Top
×Close search
Search