skip to Main Content

Ovatko vanhat ihmiset nuortuneet? Akatemiarahoitusta nykyvanhusten toiminnallisen iän tutkimukseen

Ovatko vanhat ihmiset nuortuneet? Akatemiarahoitusta nykyvanhusten toiminnallisen iän tutkimukseen

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt professori Taina Rantaselle Jyväskylän yliopistoon 450 000 euron rahoituksen tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään, ovatko iäkkäät ihmiset muuttumassa nuoremmiksi. Nelivuotinen tutkimus käynnistyy syyskuun alussa.

– Iäkkäät ihmiset tänä päivänä saattavat tuntea itsensä nuoremmiksi kuin samanikäiset ihmiset menneinä vuosina. Nykyvanhusten toiminnallinen ikä voi olla nuorekkaampi kuin aiempien kohorttien oli samassa iässä, professori Taina Rantanen kuvailee.

Asiaa voi tutkia vertaamalla toimintakykymittausten tuloksia, kuten lihasvoimaa tai aistitoimintoja, eri vuosina syntyneiden samanikäisten ihmisten välillä. Tutkimus toteutetaan keräämällä standardoitua tietoa 75- ja 80-vuotaista henkilöistä vuonna 2017 ja vertaamalla sitä samoilla menetelmillä 1989-1990 kerättyyn tietoon. Tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi arvioitaessa toiminnanvajausten yleisyyttä tai hoidon tarvetta tulevaisuudessa.

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myönsi yhteensä 18,2 miljoonaa euroa 41 akatemiahankkeeseen. Toimikunta painotti valinnoissaan hankkeiden tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista tukevaa tutkimusta. Lisäksi toimikunta tukee terveyden tutkimuksen alaa laaja-alaisesti.

Lisätietoja:

Professori Taina Rantanen, puh. 040 805 3590, taina.rantanen@jyu.fi

Back To Top
×Close search
Search