Yksin asuvat iäkkäät selviävät luunmurtuman jälkeen yhtä hyvin kuin yhdessä asuvat
Luunmurtumat lisäävät ikääntyneillä henkilöillä terveyden heikkenemisen ja kuoleman riskiä etenkin ensimmäisenä murtuman jälkeisenä vuotena. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria murtuman jälkeisessä selviytymisessä ja kotona saatu tuki voi olla siinä tärkeässä roolissa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tuoreen tutkimuksen mukaan yksin tai jonkun kanssa yhdessä asuvien ikääntyneiden henkilöiden välillä ei kuitenkaan ollut eroa murtuman jälkeisessä selviytymisessä.
Yksin asuminen liitetään iäkkäillä henkilöillä usein lisääntyneeseen yksinäisyyden ja sosiaaliseen eristyneisyyden riskiin sekä huonompaan terveyteen. Toisen henkilön kanssa asuminen saattaa tarjota emotionaalista ja käytännöllistä tukea lisäten toimintakykyisyyttä ja selviytymiskykyä arjen ympäristössä.
– Ajattelimme, että tämän vuoksi yksin asuville ikääntyneille ihmisille esimerkiksi selviytyminen äkillisistä vastoinkäymisistä, kuten luunmurtumista, voisi olla haastavampaa, kertoo tohtorikoulutettava Kaisa Koivunen.
Alkumittausten jälkeen henkilöiden murtumia ja kuolleisuutta seurattiin rekistereistä 15 vuoden ajan. Tutkimuksessa selvitettiin, eroaako yksin ja jonkun kanssa asuvien ikääntyneiden henkilöiden kuoleman riski murtuman jälkeisenä vuotena sekä muuna seuranta-aikana ilman murtumatapahtumaa.
– Vastoin ennakko-oletustamme, yksin asuminen ei ennustanut heikompaa selviytymistä murtuman jälkeen. Kuolleisuus oli kohonnut murtuman jälkeen yli kolminkertaisesti sekä miehillä että naisilla, mutta se ei eronnut yksin tai jonkun kanssa asuvien välillä, Koivunen jatkaa.
Yllättävää oli myös, että yksin asuvien naisten kuoleman riski oli matalampi kuin toisen ihmisen kanssa asuvien seuranta-aikana, jolloin murtumia ei tapahtunut. Tämä selittyi osittain yksin asuvien naisten paremmalla terveydellä. Yksin asuvilla miehillä puolestaan oli korkeampi kuoleman riski kuin toisen ihmisen kanssa asuvilla miehillä seuranta-aikana, jolloin murtumia ei sattunut, mutta yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
– Yksin asuvat ikääntyneet henkilöt ovat moninainen ryhmä, eikä yksin asuminen läheskään aina tarkoita yksinäisyyttä tai sosiaalisten verkostojen puutetta. Tutkimuksemme mukaan näin näyttäisi olevan etenkin naisilla, Koivunen sanoo.
Tutkimuksen alkumittausten aikana osallistujat olivat 75- tai 80-vuotiaita. Alun perin 599 osallistujasta murtuman sai 206 henkilöä keskimäärin kuusi vuotta alkumittausten jälkeen. Murtumia ja kuolintietoja seurattiin 15 vuotta alkutilanteen jälkeen. Tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa (GEREC). Tutkimusta rahoittivat Suomen Akatemia ja Euroopan tutkimusneuvosto.
Alkuperäisjulkaisu: Koivunen, K., Sillanpää, E., von Bonsdorff, M. et al. Living alone vs. living with someone as a predictor of mortality after a bone fracture in older age. Aging Clin Exp Res (2020).