skip to Main Content

Tutkimusuutinen: Uutta tietoa iäkkäiden eliniästä

Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmän aloitteesta on selvitetty 1910-luvun puolivälillä syntyneiden ruotsalaisten, suomalaisten ja tanskalaisten kuolleisuutta syntymästä 75 ja 85 vuoden ikään.

Pohjoismainen vertaileva NORA-tutkimus osoittaa, että 1910-luvun puolivälissä syntyneistä suomalaisista miehistä 75 vuoden ikään selviytyi vain 24 %, kun vastaavat osuudet ruotsalaisilla ja tanskalaisilla miehillä olivat 49 ja 42 prosenttia. Suomalaista naisista tähän ikään selviytyi 47 % vastaavien osuuksien ollessa ruotsalaisilla ja tanskalaisilla naisilla 67 ja 61 prosenttia.

Erojen taustalla ovat Suomen muita pohjoismaita myöhempi sosiaalis-taloudellisen tilanteen paraneminen ja 1900-luvun alkupuolen koettelemukset. Elossa säilymisessä 75 vuoden iästä 85 vuoden ikään ei kuitenkaan ollut merkittäviä eroja kolmella pohjoismaisella paikkakunnalla tutkittujen väestöryhmien välillä. Naiset elivät odotusten mukaan pidempään kuin miehet ja Göteborgilaiset naiset pidempään kuin naiset kahdessa muussa väestössä.

Elossa säilyminen oli kaikissa miesten ja naisten ryhmissä yhteydessä hyvään kävely- ja havaintomotoriseen nopeuteen ja päättelykykyyn, päivittäisistä perustoiminnoista ilman ongelmia selviytymiseen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen. Myös vähäinen pitkäaikaissairauksien määrä, fyysinen aktiivisuus ja hyvä fyysinen työteho olivat tärkeitä elinikää ennustaneita tekijöitä lähes kaikissa osaryhmissä. 

Sukupuolten välillä oli havaittavissa eroja siten, että miehillä korostuivat naisia selkeämmin hyvään fyysiseen kuntoon liittyvät tekijät, kun taas naisilla vastaavasti korostui sosiaalinen aktiivisuus. Kehon massaindeksillä ja rasvaprosentilla sekä vyötärön ympärysmitalla ei ollut yhteyttä elossa säilymiseen.

Tutkimuksen tuloksilla on merkitystä pyrittäessä selkiyttämään ja edistämään tekijöitä, joiden avulla voidaan tukea hyvinvointia ja hyvää terveyttä vanhuudessa ottaen huomioon myös kunkin syntymäkohortin ainutlaatuisen elämänkulun ja elämänvaiheet sekä ajan myötä muuttuvat elinolot.

Tutkimuksessa selvitettiin ensin kansallisten rekisterien perusteella 1910-luvun puolivälillä syntyneiden ruotsalaisten, suomalaisten ja tanskalaisten kuolleisuutta syntymästä 75 ja 85 vuoden ikään. Sen jälkeen kutsuttiin kolmella eri paikkakunnalla, Göteborg, Jyväskylä ja Glostrup, edustavat väestönäytteet, yhteensä 1396 75-vuotiasta henkilöä laaja-alaiseen ja monitieteiseen gerontologiseen tutkimukseen.

Tutkittujen elossa säilymistä seurattiin 10 vuoden ajan ja selvitettiin siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Vastaavanlaista vertailevaa tutkimusta ei aiheesta ole aikaisemmin tehty. Tässä tiedotteessa esitetyt tulokset on julkaistu elokuussa 2015 ja niistä kertova artikkeli on kustantajalla.

Artikkelin tiedot:

Heikkinen E, Kauppinen M, Schroll M, Steen B, Era P: Survival and its predictors from age 75 to 85 in men and women belonging to cohorts with marked survival differences to age 75: a comparative study in three Nordic populations. Aging Clinical and Experimental Research 2015 Aug 9. [Painossa]

NORA-tutkimukseen osallistuivat: Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskus, Glostrup University Hospital, Centr of Preventive Medcine, Tanska, Sahlgrenska Akademy at Göteborg University, Ruotsi ja Jyväskylän yliopiston terveystieteen laitos.

Lisätietoja:

Eino Heikkinen, professori emeritus, LKT, 040-8214481, eino.heikkinen@jyu.fi 

Back To Top
×Close search
Search