skip to Main Content

Tutkimusjulkaisu: Vaihdevuodet ja estrogeeni vaikuttavat lihasten toimintaan

Menopaussi kiihdyttää kehon erilaisten kudosten ikääntymismuutoksia, joista tunnetuin lienee luuston haurastuminen eli osteoporoosi. Estrogeenin vaikutukset lihaksistoon tunnetaan vielä heikosti. Jyväskylän yliopistossa äskettäin valmistuneessa tutkimuksessa estrogeenin havaittiin säätelevän lihassolujen energia-aineenvaihduntaa ja elinvoimaisuutta.

Menopaussin eli vaihdevuosien tunnettuja oireita ovat kuumat aallot, mielialavaihtelut ja muut ns. naisten vaivat. Munasarjojen estrogeenituotannon pysähtymisen seuraukset ovat kuitenkin laajemmat kuin yleisesti ymmärretään. Menopaussi kiihdyttää kehon erilaisten kudosten ikääntymismuutoksia, joista tunnetuin lienee luuston haurastuminen eli osteoporoosi. Estrogeenin vaikutukset lihaksistoon tunnetaan vielä heikosti. Jyväskylän yliopistossa äskettäin valmistuneessa tutkimuksessa estrogeenin havaittiin säätelevän lihassolujen energia-aineenvaihduntaa ja elinvoimaisuutta.

– Jo aiemmin miessukuhormoni testosteronin on osoitettu olevan tärkeä lihasten koon säätelijä. Nyt osoitimme, että myös naissukuhormoni estrogeenilla on merkittävä säätelyrooli lihaskunnon ylläpidossa, sanoo akatemiatutkija Eija Laakkonen Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksesta.

– Löydökset auttavat ymmärtämään, miksi vaihdevuosi-ikäisten naisten lihakset kutistuvat ja voima heikkenee, Laakkonen selventää. Lihakset ovat koko kehon aineenvaihdunnan kannalta tärkeä kudos. Siksi tutkimustuloksilla voi olla merkitystä myös etsittäessä uusia keinoja taistella ikääntymiseen liittyvää kohonnutta aineenvaihduntasairauksien riskiä vastaan.

Keski-ikäisten naisten lihastutkimukseen osallistui yhteensä 24 pre- ja postmenopausaalista naista. Naisten lihaskudosnäytteistä kartoitettiin näytteenottohetken proteiinikoostumus suhteessa tutkittavien naisten ikään, menopaussivaiheeseen tai hormonikorvaushoidon käyttöön. Lihasnäytteistä tunnistettiin 1353 proteiinia ja 762 esiintymisen voimakkuus saatiin määritettyä. Näistä 137 ei oltu aiemmin yhdistetty lihasten ikääntymiseen. Aging Cell -lehdessä julkaistu tutkimus toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimus on osa laajempaa dosentti Vuokko Kovasen johtamaa SAWEs-kaksostutkimusta, jota ovat rahoittaneet Suomen Akatemia sekä Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö.

Lisätietoja

Akatemiatutkija Eija Laakkonen, Gerontologian tutkimuskeskus, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, eija.k.laakkonen@jyu.fi, p. 040 532 6410.

Alkuperäinen artikkeli: http://onlinelibrary.wiley.com/wol1/doi/10.1111/acel.12661/abstract

Back To Top
×Close search
Search