skip to Main Content

Tutkijatohtorirahoitus Leena Formalle Suomen Akatemiasta

Terveystieteiden tohtori Leena Forma tutkii iän ja kuoleman läheisyyden merkitystä sairaalan ja pitkäaikaishoidon käytön ja kustannusten määrittäjänä.

Forma on saanut työhönsä Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnalta kolmivuotisen, syksyllä 2014 alkavan tutkijatohtorirahoituksen. Tutkimus on osa COCTEL-hanketta terveystieteiden yksikössä ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa Tampereen yliopistossa. 

Projekti tutkii vanhojen ihmisten sairaalan ja pitkäaikaishoidon käyttöä sekä kustannuksia vuodesta 1998 vuoteen 2013, eli aikana, jolloin pitkäikäisyys yleistyi ja palvelujärjestelmä muuttui.

Palvelujen käyttöä ja kustannuksia verrataan kahta viimeistä elinvuottaan eläneiden ja saman ikäisten mutta pidempään eläneiden välillä. Tällä halutaan selvittää, missä määrin eri palvelujen käyttö keskittyi elämän viimeisiin vaiheisiin.

Toinen aineisto kattaa lähes kaikki vuosina 1998 – 2013 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleet suomalaiset, toinen noin 4000 90-vuotiasta ja sitä vanhempaa tamperelaista. Palvelujen käyttötiedot on saatu kansallisista rekistereistä.

Tutkimuksen tavoitteena on auttaa kehittämään palvelujärjestelmää ja edistää vanhojen ihmisten elämänlaatua.

Lisätietoja: Leena Forma 040 190 1604, leena.forma@uta.fi

Back To Top
×Close search
Search