skip to Main Content

Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä, linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle -selvityksen julkistus keskiviikkona 10.3. klo 9-11

Miltä näyttää 2020-luvun väestöpolitiikka? Väheneekö väestö, toipuuko syntyvyys? Miten väestömme kehittyi 2000-luvulla, entä toiko pandemia myös uusia mahdollisuuksia?

Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä, linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle -selvityksen julkistus keskiviikkona 10.3. klo 9-11

Seuraa julkistustilaisuutta ja paneelikeskustelua suorana lähetyksenä valtioneuvoston Youtube-kanavalla.

Valtioneuvoston kanslia asetti keväällä 2020 selvityshankkeen, jonka tuli käydä läpi Suomen väestörakenteen nykytilaan johtaneita syitä ja tehdään politiikkasuosituksia kestävän väestökehityksen turvaamiseksi. Hankkeen selvityshenkilönä on toiminut tutkimusprofessori Anna Rotkirch. Hankkeen tukena ovat toimineet hallituspuolueiden valtiosihteereistä muodostettu ohjausryhmä valtiosihteeri Olli Kosken johdolla sekä itsenäinen Väestöpoliittinen tiedepaneeli puheenjohtajanaan professori Marja Jylhä. Tiedepaanelissa on ollut mukana myös professori Teppo Kröger.

Paneelikeskusteluun osallistuu valtiosihteeri Kosken, selvityshenkilö Rotkirchin sekä professori Jylhän lisäksi muita väestöpoliittisen tiedepaneelin edustajia. Keskustelun moderaattorina toimii erityisasiantuntija Risto Alatarvas valtioneuvoston kansliasta.

Selvitys julkaistaan valtioneuvoston julkaisuarkisto Valtossa tilaisuuden alettua.

Väestöpoliittisen selvityshankkeen kotisivut

Lisätietoja: johtava asiantuntija, Anna Rotkirch, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 393, suunnittelija Sanna Malkki, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 312

Back To Top
×Close search
Search