skip to Main Content

Outi Jolanki valittiin Euroopan Sosiologijärjestön ikääntymistutkimuksen verkoston johtokuntaan

Dosentti Outi Jolanki on valittu Euroopan Sosiologijärjestön (ESA) Ageing in Europe tutkijaverkoston johtokuntaan elokuusta 2019 lähtien. Ageing in Europe tutkijaverkosto on perustettu vuonna 2001. Se on perustamisestaan lähtien tuonut yhteen eri alojen tutkijoita, joita yhdistää kiinnostus ikään ja iän merkitykseen kansalaisten elämää sekä yhteiskuntia rakenteistavana tekijänä, väestön ikääntymisen vaikutus eurooppalaisiin ja Euroopan ulkopuolisiin yhteiskuntiin sekä kansalaisten elämään. Ageing in Europe tutkijaverkosto on monitieteinen verkosto, joka pyrkii vahvistamaan tutkimusyhteistyötä niin Euroopassa kuin Euroopan ja muiden maiden tutkijoiden välillä. Tutkijaverkoston erityisenä tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta ja yhteistyötä uran alkuvaiheessa olevien ja senioritutkijoiden välillä. Europan Sosiologijärjestön konferenssien yhteydessä tutkijaverkosto organisoi omia temaattisia ryhmiä ja tapaamisia. Tutkijaverkosto järjestää myös omia konferenssejaan sekä jatko-opiskelijoiden seminaareja, julkaisee uutislehteä ja ylläpitää sähköpostilistaa jäsenilleen.

Ageing in Europe tutkijaverkoston jäseneksi liitytään rekisteröitymällä ESA:n ja tutkijaverkoston jäseneksi. Kongressit ja muut tapahtumat ovat avoimia myös ei-jäsenille.

Verkoston nettisivu: www.ageing-in-europe.net

Back To Top
×Close search
Search