skip to Main Content
Keski-ikäisten Naisten Tiedonkäsittelytaidot Eivät Muutu Vaihdevuosien Aikana

Keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaidot eivät muutu vaihdevuosien aikana

Juuri julkaistussa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa havaittiin, että vastoin joitain aiempia tutkimustuloksia keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaidot säilyivät muuttumattomana vaihdevuosien aikana. Lisäksi parempi toiminnanohjaus oli yhteydessä nopeampaan kävelynopeuteen vaihdevuosien myöhäisessä vaiheessa.

Aiempi tutkimustieto vaihdevuosien vaikutuksista tiedonkäsittelytaitoihin on ristiriitaista. Joissain aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että vaihdevuodet heikentävät keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaitoja ainakin väliaikaisesti, kun taas osassa tutkimuksista yhteyttä ei ole löydetty.

– Tuloksemme osoittivat, että tiedonkäsittelytaidot pysyivät ennallaan tai jopa hiukan paranivat vaihdevuosien aikana. Tulokset siis vahvistavat niitä aiempia tutkimuslöydöksiä, joiden mukaan vaihdevuodet eivät vaikuta keski-ikäisten naisten tiedonkäsittelytaitoihin, kertoo väitöskirjatutkija Anna Tirkkonen Jyväskylän yliopistosta.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että parempi toiminnanohjaus eli kyky suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen toimintaan oli yhteydessä nopeampaan kävelynopeuteen vaihdevuosien myöhäisessä vaiheessa, mutta yhteys riippui toiminnanohjauksen osa-alueesta ja kävelytehtävästä.

– Vaihdevuosien aikaiset tiedonkäsittelytaidot eivät kuitenkaan olleet yhteydessä vaihdevuosien jälkeiseen kävelynopeuteen eikä vaihdevuosien aikainen kävelynopeus ollut yhteydessä vaihdevuosien jälkeisiin tiedonkäsittelytaitoihin, Tirkkonen jatkaa.

Tutkimuksessa mukana Jyväskylän seudulla asuvat naiset

Tiedonkäsittelytaitojen ja kävelynopeuden välisiä yhteyksiä keski-ikäisillä henkilöillä ei juurikaan ole tutkittu, vaan aiemmat tutkimukset on toteutettu pääasiassa ikääntyvillä henkilöillä.

– Oli mielenkiintoista huomata, että toiminnanohjauksen ja kävelynopeuden välillä saattaa olla yhteys jo keski-iässä eikä vasta iäkkäämpänä, Tirkkonen sanoo.

– Toisaalta aiemmat iäkkäiden henkilöiden keskuudessa toteutetut tutkimukset ovat osoittaneet, että hidastunut kävelynopeus ennustaa heikentyneitä tiedonkäsittelytaitoja ja heikentyneet tiedonkäsittelytaidot ennustavat hidastunutta kävelynopeutta myöhemmässä vanhuudessa. Tällaisia pitkittäisyhteyksiä tiedonkäsittelytaitojen ja kävelynopeuden välillä emme löytäneet keski-ikäisten naisten keskuudesta, hän lisää.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutetun Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA)-tutkimuksen seuranta-aineistoa. Tähän osatutkimukseen osallistui 342 47–55-vuotiasta Jyväskylässä tai naapurikunnissa asuvaa naista.

Tutkittavien tiedonkäsittelytaidot ja kävely mitattiin tutkimuksen alussa, minkä jälkeen heidän hormonitasojaan ja kuukautiskiertojaan seurattiin säännöllisesti, kunnes he olivat ylittäneet vaihdevuodet. Tämän jälkeen tutkittavat osallistuivat seurantamittauksiin, jossa tiedonkäsittelytaidot ja kävelynopeus mitattiin uudelleen. Seurantamittauksiin osallistui 195 naista.

Alkuperäisjulkaisu

Tirkkonen A, Kekäläinen T, Aukee P, Kujala UM, Laakkonen EK, Kokko K & Sipilä S. Bidirectional associations between cognitive functions and walking performance among middle-aged women. Menopause 2021 Vol. 29, No. 2, pp. 000-000. DOI: 10.1097/GME.0000000000001896 https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34930867/

 

Lisätietoja

Anna Tirkkonen
Väitöskirjatutkija
040 8054855
anna.a-k.tirkkonen@jyu.fi

 

Back To Top
×Close search
Search