skip to Main Content

ERC Advanced Grant professori Taina Rantaselle

Ikääntymistutkimukseen yli kaksi miljoonaa euroa Jyväskylän yliopistoon

Euroopan tutkimusneuvosto on myöntänyt professori Taina Rantaselle arvostetun, yli kahden miljoonan euron suuruisen ERC Advanced Grant -rahoituksen. Se on laatuaan ensimmäinen Jyväskylän yliopistossa. Sen saajat ovat erityisen ansioituneita, varttuneita tutkijoita. 

Rantanen tutkii aktiivisena vanhenemista Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa.
 – Aktiivisena vanheneminen tarkoittaa sitä, että henkilö tekee ja toteuttaa päätökset omista asioistaan, hän selventää. Viime vuosina on puhuttu paljon vanhusten toimintakyvyn merkityksestä, mutta keskustelu on rajoittunut terveyden ympärille.

Toiveena on löytää toimintatapoja, joilla vanhusten yhteiskunnallista osallistumista voitaisiin parantaa.
– Pitäisi korostaa sitä, että vanhuksilla on oikeus osallistua aktiivisena yhteiskunnan toimintaan omien tavoitteidensa ja kykyjensä mukaisesti. Tulee liian suppea kuva, jos tutkijat puhuvat vain toimintakyvyn ongelmista ja palveluntarpeista, Rantanen sanoo.

ERC-projektin tavoitteena on kehittää uusi mittari aktiivisena vanhenemisen arviointiin. Toimintakyvyn lisäksi tutkijat selvittävät vanhuksen tavoitteita, toimintaa ja tyytyväisyyttä. Keskeiset kysymykset ovat: Mitä vanhus pystyy tekemään? Mitä hän tekee? Mitä hän haluaisi tehdä? Miten tyytyväinen hän on mahdollisuuksiinsa tehdä?  

Toiveena on myös löytää uusia toimintatapoja, joilla aktiivisena vanhenemista ja osallistumismahdollisuuksia voitaisiin parantaa.
– Pitäisi lähteä liikkeelle siitä, mitkä ovat ihmisen yksilölliset halut, professori tiivistää.  

Vanhuksia ei saa vangita kotiin 

Rantasen mielestä vanhusten pitäisi muiden tavoin päästä mukaan monenlaisiin elämäntilanteisiin, käymään torilla ja kyläilemään. Kenenkään ei pitäisi joutua vangiksi omaan asuntoonsa.
– Nyt on menossa sellainen hype, että vanhusten pitäisi asua mahdollisimman pitkään kotona, vaikka kotipalvelut ovat riittämättömät. Tilanne on hankala. Rajoittunut elinpiiri ja hyvä elämänlaatu eivät esiinny koskaan yhdessä, Rantanen luonnehtii.  

Rantasen ryhmä kutsuu ERC-projektissa tutkimuksiin 75-, 80- ja 85-vuotiaita jyväskyläläisiä. Tavoitteena on 1 000 osallistujaa. Tutkijat kartoittavat heidän toimintakykyään sekä kyselevät heidän omia tavoitteitaan ja tyytyväisyyttään toimintamahdollisuuksiinsa.

Vastaavan tyyppinen tutkimus on tehty Jyväskylässä vuosina 1989–1990.
– On mielenkiintoista vertailla, ovatko esimerkiksi nykyiset tutkittavat kuntonsa perusteella nuorempia kuin samanikäiset tutkittavat tuohon aikaan. Näin voisi ajatella, sillä elinikä on noussut ja nykyiset 75-vuotiaat ovat kolmisen vuotta kauempana kuolemastaan, Rantanen arvioi.  

Rantasen tutkimusryhmä ottaa huomioon monia eri näkökulmia, sillä joukossa on eri tieteenalojen edustajia, muun muassa terveys-, liikunta- ja käyttäytymistieteilijöitä.
– Tavoitteenani on löytää ratkaisuja. Haluaisin, että mahdollisimman monella vanhalla ihmisellä asiat ovat mahdollisimman hyvin, Rantanen kertoo.  

Lisätietoja:

Taina Rantanen, +358 40 805 3590, taina.rantanen@jyu.fi

tiedottaja Anitta Kananen tiedotus@jyu.fi, puh. +358 40 805 4142

Lisätietoja

Taina Rantanen
taina.rantanen@jyu.fi
+358 40 805 3590

Back To Top
×Close search
Search