skip to Main Content

Eija Pölläselle Aino Sallisen nimikkorahaston ensimmäinen apuraha

Jyväskylän yliopiston emeritarehtori Aino Sallisen nimikkorahaston ensimmäinen apuraha on myönnetty Gerontologian tutkimuskeskuksessa työskentelevälle yliopistotutkija, FT Eija Pölläselle.

Eija Pöllänen vastaanotti 10 000 euron suuruisen apurahan Jyväskylän yliopiston lukukauden 2013–2014 avajaistilaisuudessa keskiviikkona 4. syyskuuta. Apurahan jakoivat emeritarehtori Aino Sallinen ja Jyväskylän yliopistosäätiön asiamies Asko Malinen.

Eija Pölläsen suunnittelema kaksivuotinen tutkimusprojekti kuuluu ikääntymisen tutkimuksen alaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ikääntyminen tai sitä kompensoivat interventiot kuten vaihdevuosioireiden hoitoon käytettävä estrogeenikorvaushoito vaikuttavat luurankolihaksen toimintakyvylle, koolle ja koostumukselle tärkeän IGF-1 -signalointireitin toimintaan.

Tutkimus toteutetaan Jyväskylän ja Minnesotan yliopistojen välisenä yhteistyönä.

Tutkimusyhteistyö edistää Jyväskylän yliopiston ikääntymisen tutkimusta ja vahvistaa Gerontologian tutkimuskeskuksen kansainvälistä asemaa. Yhteistyö mahdollistaa ikääntymisen tutkimisen tavalla, joka ei ole mahdollista käyttämällä pelkästään Jyväskylän yliopistossa käytettävissä olevia aineistoja ja menetelmiä.

Tukea nuorten tutkijoiden kansainvälistymiseen

Aino Sallisen nimikkorahasto tukee nuorten tutkijoiden kansainvälistymistä. Rahasto perustettiin vuonna 2007 Jyväskylän yliopistorahaston perustamisen yhteydessä. Perustamispääoman muodosti Aino Sallisen 60-vuotispäivän juhlakeräys, johon yliopisto haastoi mukaan kaikki Jyväskylän yliopiston tukijat ja kumppanit. Sallinen ohjasi rahastoon myös 6.6.2013 järjestetyn läksiäisjuhlansa muistamiset.

Rahasto suuntautuu nuorten tutkijoiden uran tukemiseen ja erityisesti väitöskirjan jälkeiseen työskentelyyn. Rahaston tarkoitus on auttaa tutkijoita läpi tutkijanuran vaikeimman vaiheen, jolloin pätevöidytään tohtorista professoriksi.

–      Välittömästi rehtorivalintani jälkeen 1992 sanoin ensimmäisessä televisiohaastattelussa haluavani tukea erityisesti nuoria tutkijoita. Olen kiitollinen siitä, että rahastoon lahjoitetusta noin 100 000 euron pääomasta on mahdollisuus edistää etevien tutkijoiden urakehitystä ja vahvistaa siten yliopiston kansainvälistä tieteellistä perustaa, emeritarehtori Aino Sallinen iloitsee.

Lisätietoja:

Back To Top
×Close search
Search