skip to Main Content

Avoin työpaikka: Yliopistonlehtori, gerontologia ja kansanterveys

Jyväskylän yliopiston 2600 asiantuntijan ja 14 700 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Tavoitteenamme on hyvinvoiva ja osaava ihminen. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.

Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on haettavana

yliopistonlehtorin tehtävä, gerontologia ja kansanterveys, ajalle 1.9.2020-29.2.2024.

Liikuntatieteiden koulutus ja tutkimus on keskitetty maassamme Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Tiedekunnassa on liikuntatieteiden ja terveystieteiden koulutusalat. Liikuntaa ja terveyttä, niiden välisiä yhteyksiä sekä liikunnan ja terveyden edistämistä tarkastellaan monitieteisesti, päämääränä terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin lisääminen elämänkulun eri vaiheissa. Tiedekunnan valtakunnallisiin tehtäviin kuuluu keskeisesti liikunnan- ja terveystiedon sekä terveystieteiden opettajankoulutus. Tiedekunnassa toimii kolme tutkimuskeskusta: Neuromuscular Research Center, Gerontologian tutkimuskeskus sekä Terveyden edistämisen tutkimuskeskus.

Liikuntatieteellinen tiedekunta on keskeinen toimija Jyväskylän yliopiston määrittelemällä vahvuusalueella liikunta, terveys ja hyvinvointi.

Yliopistonlehtorin tehtäviin sisältyy gerontologia ja kansanterveys -oppiaineen opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta sekä osallistuminen oppiaineen ja tiedekunnan opetuksen kehittämiseen. Tehtäviin kuuluu osallistuminen tiedekunnan yhteiseen opetukseen, opiskelijavalintoihin sekä mahdolliset muut oppiaineesta tai tiedekunnasta osoitettavat tehtävät. Oppiainerajat ylittävä yhteistyö ja tutkimusperustaiset opetuskokeilut nähdään tärkeänä osana työtä.

Yliopistonlehtori tekee tutkimusta gerontologian ja kansanterveyden alueella. Hän osallistuu Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimushankkeisiin niiden kaikissa vaiheissa (suunnittelu, aineiston kerääminen, analysointi ja raportointi). Tutkimusten suunnittelu, johtaminen, tutkimustulosten raportointi ja laadulla kilpaillun täydentävän tutkimusrahoituksen hakeminen omiin hankkeisiin kuuluu lehtorin tehtäviin. Yliopistonlehtori osallistuu Jyväskylän yliopiston profilointialueen Aktiivisena vanheneminen ja hoiva toimintaan sekä muiden aihepiiriltään relevanttien profilointialueiden toimintaan.

Tehtävään edellytetään tohtorin tutkintoa terveystieteissä, liikuntatieteissä, käyttäytymistieteissä tai muun perustellusti soveltuvan alan tohtorin tutkintoa, monipuolista gerontologista asiantuntemusta ja usean vuoden tutkimuskokemusta väitöksen jälkeen sekä hyvää gerontologian ja kansanterveyden alan tutkimusmenetelmien osaamista. Eduksi katsotaan gerontologian ja kansanterveyden opetuskokemus, pedagoginen pätevyys sekä näytöt korkeatasoisesta, monitieteisestä tutkimuksesta ja tutkimusrahoitushauista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä, kokemus tutkimushankkeiden johtamisesta, kokemus akateemisten opinnäytteiden ohjaamisesta, kokemus iäkkäiden ihmisten kanssa työskentelystä ja ansiot yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen alalla.

Yliopistonlehtorin tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaidosta määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Yliopistonlehtorin tehtävään otettavalta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Yliopisto voi tarvittaessa myöntää erivapauden kielitaitovaatimuksista. Eduksi katsotaan hyvä englannin kielen taito sekä kyky antaa opetusta ja ohjausta englannin kielillä.

Kokonaispalkka yliopistonlehtorin tehtävässä on noin 3400-3900 €/kk riippuen osaamisesta ja aiemmasta kokemuksesta.

Tehtävään valittaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja antaa: Professori Taina Rantanen, sähköposti taina.rantanen@jyu.fi  +358408053590 tai
varadekaani, professori Sarianna Sipilä, sähköposti sarianna.sipila@jyu.fi, +358408053593.

Sähköiseen hakemukseen tulee liittää englanninkielisinä pdf-tiedostoina:

1) Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (kts. TENK:n ohje www.tenk.fi)
2) Julkaisuluettelo, joka tulee laatia noudattaen Suomen Akatemian ohjeistusta. Julkaisuista mainitaan täydellinen kirjallisuusviite.
3) Enintään viisi (5) pääjulkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti.
4) Lyhyt (1-2 sivua) kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (opetusportfolio).
5) Lyhyt (1-2 sivua) kirjallinen selostus tutkimustyöstä ja tieteellisistä ansioista.

Hakemus tulee jättää viimeistään 31.5.2020 sähköisellä hakulomakkeella.

Back To Top
×Close search
Search