skip to Main Content
Iäkkäät Selviytyivät Korona-arjessa Enimmäkseen Hyvin

Iäkkäät selviytyivät korona-arjessa enimmäkseen hyvin

Hyviä uutisia vanhenemisesta -podcastsarjan 2. jakso on julkaistu!

Tässä jaksossa tutkijatohtori Päivi Ahosola Tampereen yliopistosta ja väitöskirjatutkija Tiina Savikangas Jyväskylän yliopistosta kertovat, millaista iäkkäiden korona-ajan arki on tutkimusten mukaan ollut ja mitkä tekijät ovat tukeneet jaksamista pandemia-aikana. Iäkkäiden selviytymisestä korona-ajan rajoitusten puristuksissa on oltu huolestuneita, mutta tutkimuksen mukaan he ovatkin selviytyneet enimmäkseen hyvin. Siinä ovat olleet avuksi esimerkiksi elämänkokemuksen tuoma suhteellisuudentaju ja sopeutumiskyky.

Kuuntele koko jakso SoundCloudista

Koko podcastsarjan löydät täältä

 

Hyviä uutisia vanhenemisesta podcast-sarja on osa Gerontologian tutkimuskeskus GEREC:n Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmaa. Podcastit on toteutettu Radio Moreenin kanssa ja ne päivittyvät SoundCloudiin. Toimittajana on Radio Moreenin Pia Sivunen.

Hyviä uutisia vanhenemisesta podcasteissa GEREC:n asiantuntijat kertovat tutkittua tietoa siitä, millaista elämämme on yhä useamman meistä eläessä yhä pitempään. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä täysipainoisen elämän mahdollisuuksista eri ikävaiheissa.

Lue lisää Radio Moreenin sivuilta sekä Gerontoblogin kirjoituksesta Luvassa hyviä uutisia vanhenemisesta

Tutkitun tiedon teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteinen hanke, joka toteutetaan laajan yhteistyöverkon kanssa.

Lue lisää Tutkitun tiedon teemavuodesta ja tutustu teemavuoden tapahtumiin.

 

 

Back To Top
×Close search
Search