Siirry pääsisältöön

Ikäihmisiä liikkumaan innostavat ympäristötekijät vaihtelevat asuinaluetyypeittäin

Iäkkäät ihmiset kokevat luonnonläheiset kohteet, kuten järvenrannan tai pururadat, tärkeimmiksi liikkumaan houkutteleviksi ympäristötekijöiksi. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että houkuttavuuden kokeminen ei välttämättä tarkoittanut suuremman liikkumisaktiivisuuden toteutumista.
Kun houkuttelevaksi koettuja ympäristönpiirteitä ja liikkumisaktiivisuutta tarkasteltiin huomioiden tutkimuksessa mukana olevien henkilöiden kotien sijainnit, todettiin että reippaaseen liikkumiseen yhdistyvät ympäristönpiirteet vaihtelevat sen mukaan, minkä tyyppisellä alueella tutkittava asui. Erot olivat merkittäviä erityisesti tiheän ja harvemman asutuksen alueiden välillä.

– Tiheän asutuksen alueilla erityisesti kodin lähellä sijaitsevat luonnonläheisyydellään houkuttavat kohteet yhdistyivät iäkkäiden ihmisten reippaaseen liikkumiseen. Sen sijaan harvemman asutuksen alueilla kodin lähiympäristön kävelyedellytyksiä parantavat tekijät olivat tärkeitä reippaan liikkumisen toteutumiselle, tohtorikoulutettava Kirsi Keskinen kertoo.

Rauhalliset jalankulkuväylät, tasaiset tienpinnat ja katuvalaistus ovat esimerkkejä ikäihmisten kävelyedellytyksiä parantavasta infrastruktuurista. Ne ovat myös ympäristönpiirteitä, joiden määrässä on yleisesti ero tiheän ja harvemman asutuksen alueiden välillä.

– Asuinaluekohtaisten olosuhteiden huomioon ottaminen olisikin tärkeää suunniteltaessa keinoja, jolla iäkkäiden ihmisten fyysistä aktiivisuutta pyritään edistämään, Keskinen sanoo.

Tutkimukseen oli kerätty tietoja haastattelemalla 848 iältään 75–90-vuotiasta jyväskyläläistä ja muuramelaista henkilöä heidän fyysisestä aktiivisuudestaan, liikkumaan houkuttaviksi kokemistaan ympäristönpiirteistä, ja terveys- sekä sosioekonomisesta tekijöistään. Asuinalueiden piirteitä selvitettiin paikkatietomenetelmin.

Julkaistu tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettua Maantieteelliset piirteet ja iäkkäiden henkilöiden liikkuminen ulkona (GEOage) -projektia. Tutkimusta ovat rahoittaneet Kunnallisalan kehittämissäätiö, Suomen Kulttuurirahasto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia sekä Euroopan tiedeneuvosto.

Alkuperäisjulkaisu:

Kirsi E. Keskinen, Merja Rantakokko, Kimmo Suomi, Taina Rantanen, Erja Portegijs. Environmental Features Associated With Older Adults’ Physical Activity in Different Types of Urban Neighborhoods. Journal of Aging and Physical Activity. 2019 Dec 19:1-9. doi: 10.1123/japa.2019-0251. [Epub ahead of print]

Lisätietoja: 

Tohtorikoulutettava Kirsi Keskinen, kirsi.e.keskinen@jyu.fi, 0405688541

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae